Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Maalirikas ottelu FoSua vastaan, 10-9 voitto

 
Maalirikas ottelu FoSua vastaan, 10-9 voitto

Miesten edustusjoukkue otti voiton myös viikonlopun toisesta ottelusta, kun vauhdikkaan pelin jälkeen lukemat tulostaululla loistivat miesten eduksi 10-9 (3-3,3-4,4-2) ja FoSu joutui lähtemään paluumatkalle tappio niskassaan. Ottelu eteni maalien valossa melko tasatahtiin ja tänään kummankin joukkueen puolelta nähtiin nukahduksia, jolloin toinen iski pari maalia peräkkäisissä vaihdoissa. Julius Jousin osuma ajassa 57.34 jää ottelun viimeiseksi ja tuuletukset ovat sen mukaiset.

Miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Mikko Laurikainen kertoo joukkueen menneen pitkästä aikaa pelillisesti taaksepäin. Laurikainen ei kuitenkaan ole huolissaan seuraavista otteluista, vaan uskoo joukkueen pääsevän jälleen hyvän videopalaverin jälkeen oikeille urille.

-Nyt mentiin pelillisesti pitkästä aikaa taaksepäin, mutta synkistely ei auta. Jokaisen pitää taas koota itsensä ja vaikka ennakossa sanoin, että hirveän pitkiä videopalavereja ei enää pidetä, niin tämä peli pitää kyllä käydä joukkueen kanssa läpi.

-Tänään ei ollut pelillisesti häävi peli. Kai se on hyvän joukkueen merkki, että pystyy noin huonolla pelillä voittamaan. Vastustaja oli kyllä paljon halukkaampi pelaamaan kuin Indians eilen, tosin pelasi myös varmasti isommista pisteistä.

-Virheitä tehtiin yhteen erään enemmän kuin eilen koko pelissä. Vauhtikin oli tänään kovempi, mutta mentiin turhaan vauhtiin mukaan. Eilen oltiin päästy ylipelaamisesta eroon, mutta tänään taas muutamien kohdalla näkyi liikaa vauhtia.

-Olen tyytyväinen kolmoskentän peliin. Myös ylivoima alkaa kehittyä oikeaan suuntaan, oli tiedossa, että tänään saadaan harjoitella erikoistilanteita ja selvittiin niistä ihan kunnialla.

-Alkava viikko on meille iso viikko. Kolme treeniä ja peli arkipäiville, jonka lisäksi lauantaina joukkuepalaveri. Paljon tapahtumia edessä ja pitäisi saada ehjä viikko. Nyt voidaan vielä vetää hieman kovempi treeniviikko ennen kauden huipentumaa.

Miesten edustusjoukkueella on vielä yksi kotiottelu jäljellä runkosarjassa.

Perjantaina 18.2.2011 kello 18.30 M-Team - LoSB

M-Teamin (Sofia Rancken) tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Helsingin M-Team ry - logo

Helsingin M-Team - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

EräViikinkien naisten F-liigajoukkueessa nähdään pelaajaliikennettä, kun pitkään seurassa pelannut Mirva Naava siirtyy perjantain ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille pelaamaan. Samalla EräViikingit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Anni Kettusen kanssa.

Lue lisää
EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset omien kasvattiensa Perttu Järvisen ja Joonatan Lindholmin kanssa.

Lue lisää
EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

Uutena päävalmentajana aloittaa välittömästi Ville Turunen, joka on toiminut aiemmin juniorivalmentajana EräViikingeissä.

Lue lisää
EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien miesten liigajoukkueen runko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta. Uusina kasvoina ryhmään liittyy paluumuuttaja Marko Juselius sekä nuori tähtipelaaja Oliver Sillanpää. Sakari Pulkkinen täydentää maalivahtikolmikon ja lupaavat Daniel ja Benjamin Tenhonen solmivat liigasopimukset.

Lue lisää
Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Saksan Bundesliigan pistepörssin voittaja Juho Kivinen ja kymmenenneksi sijoittunut tutkaparinsa Max Syrjälä palaavat M-Teamin edustusjoukkueeseen.

Lue lisää
Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Hyökkääjä Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä. Puskan pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää