Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SSV otti monivaiheisesta Koovee ottelusta lopulta selkeän voiton

 
SSV otti monivaiheisesta Koovee ottelusta lopulta selkeän voiton

Varovaisen alun jälkeen pääsi SSV vauhtiin ja otti 7-2 voiton Kooveesta

Pasilassa sunnuntaina oli kaksi erää varsin hiljaista kun SSV oli joutunut aamulla laittamaan ketjunsa uusiksi. Pakkikalustosta puuttui nimittäin sellaisiakin nimiä kuin Toivonen, Lehti, Kuitunen ja Piispanen ja hyökkääjistä Huhtimo.

Alussa peli oli tarkkaa ja tunnustelevaa. Mikael Lax kyllä teki ylivoimamaalin ja Nico Andersson tasoituksen, mutta kovia tilanteita ei maalille asti viety. Samaa jatkui siis toinenkin erä, eikä' SSV enää hyödyntänyt ylivoimiaankaan. Sen sijaan Pasi Halonen vei kotijoukkueen komeasti 2-1 johtoon toisessa erässä.

Kolmas erä olikin aivan toisenlainen. Jo alusta mentiin varmemmin ja Juho Järvinen kasvatti kotijoukkueen eroa 3-1 ennen Ville Matikaisen kavennusta. Sitten ei SSV enää kumarrellut vaan takoi tasaiseen tahtiin maaleja. SSV ikäänkuin löysi rakosen Kooveen puolustuksesta ja hyödynsi sen oivasti. Ensin Rein Kivi sivalsi ruoskan pallonriiston päätteeksi alapesään, sitten Harri Forsten ja Tero Tiitu pääsivät lähes peräkkäin tekemään erittäin näyttävät yläpesät vastustajan alueen keskeltä, saatuaan hyvät syötöt kulmista. Mikael Järvi vielä viimeisteli loppulukemat tyhjiin.

Pasi Halonen pelasi loisto-ottelun ykkösketjun pakkina; "Hyvin meni, taas oma pää puhtaana. Kaksi kun päästää niin silloin voittaa pelejä. Peli oli vähän hidastempoinen, ehkä taktinen, vähän ois aikaisemmin voitu ratkaista peli meille." Harri Forsten kertoi maalistaan; "siinä liikkui ekaa kertaa pallo niinkuin pitääkin. Pasi laittoi nopean Juholle kulmaan ja Juho passasi suoraan keskelle. Siinähän sitä tilaa on ollutkin koko pelin. Siitä oli kiva laittaa sisään."

SSV:n tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandyseura Viikingit ry - logo

SSV - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


HarriForsten

Harri Forsten

27.7.1982
Tiedot

PasiHalonen

Pasi Halonen

8.7.1983
Tiedot

MarkusHuhtimo

Markus Huhtimo

27.8.1979
Tiedot

MikaelJärvi

Mikael Järvi

2.12.1977
Tiedot

JuhoJärvinen

Juho Järvinen

18.6.1982
Tiedot

Rein Kivi

29.9.1981
Tiedot

Joonas Kuitunen

27.3.1984
Tiedot

MikaelLax

Mikael Lax

30.6.1988
Tiedot

SakuLehti

Saku Lehti

8.7.1981
Tiedot

Teemu Piispanen

13.8.1982
Tiedot

TeroTiitu

Tero Tiitu

23.4.1982
Tiedot

TimoToivonen

Timo Toivonen

17.1.1979
Tiedot


Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

EräViikinkien naisten F-liigajoukkueessa nähdään pelaajaliikennettä, kun pitkään seurassa pelannut Mirva Naava siirtyy perjantain ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille pelaamaan. Samalla EräViikingit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Anni Kettusen kanssa.

Lue lisää
EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset omien kasvattiensa Perttu Järvisen ja Joonatan Lindholmin kanssa.

Lue lisää
EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

Uutena päävalmentajana aloittaa välittömästi Ville Turunen, joka on toiminut aiemmin juniorivalmentajana EräViikingeissä.

Lue lisää
EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien miesten liigajoukkueen runko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta. Uusina kasvoina ryhmään liittyy paluumuuttaja Marko Juselius sekä nuori tähtipelaaja Oliver Sillanpää. Sakari Pulkkinen täydentää maalivahtikolmikon ja lupaavat Daniel ja Benjamin Tenhonen solmivat liigasopimukset.

Lue lisää
Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Saksan Bundesliigan pistepörssin voittaja Juho Kivinen ja kymmenenneksi sijoittunut tutkaparinsa Max Syrjälä palaavat M-Teamin edustusjoukkueeseen.

Lue lisää
Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Hyökkääjä Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä. Puskan pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää