Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPS kiri voittoon

 

TPS kiri voittoon


SSV koki kauden ensimmäisen tappionsa jatkoajalla TPS:ää vastaan numeroin 6-5. SSV näytti menevän jo menojaan, mutta TPS kiri kolmen maalin takaa kolmannessa erässä tasoihin ja johtoon. Viikingit sai tasoitettua vielä kaksi sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua, mutta jatkoajalla kotijoukkueen Teemu Aaltonen sinetöi voiton.

Ottelun alku oli tiivistä peliä. SSV pääsi johtoasemaan kun Markus Olkkonen rankaisi Riku Kekkosen syötöstä. Ottelun puolivälissä TPS tuli tasoihin kun maalinteon spesialisti Mika Kailiala tasoitti. Heti perään Viikingit pääsi kuitenkin taas kahden maalin johtoon, kun Henri Lehtonen ja Juho Järvinen onnistuivat. Syöttäjinä kunnostautuivat Olkkonen ja Harri Forsten.

Kolmannessa erässä SSV näytti jo karkaavaan saavuttamattomiin Harri Forstenin viedessä vieraat Tommi Kokkosen syötöstä jo kolmen maalin johtoon. Viikinkien ote voitosta ei kuitenkaan pitänyt, vaan TPS sai hyvän vaihteen päälle tullen tasoihin, ja mennen ohi. Tähän väliin mahtui myös rangaistuslaukaus, jossa Forsten kuitenkin tällä kertaa epäonnistui. Viikingit eivät silti lopettaneet taistelua ja tasoitus saatiin aikaiseksi vain kaksi sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua ilman maalivahtia, kun Lehtonen osui toistamiseen Forstenin syötöstä.

Jatkoaikaa ei ehtinyt kulua kuin 18 sekuntia, ennen kuin kotijoukkueen Teemu Aaltonen unohtui vapaaksi maalin eteen ja peli sai sinettinsä. Illan trilleri sai päätöksensä ja Viikingit sai nöyrtyä ensimmäisen kerran tällä kaudella. TPS on pelannut hyvän alkukauden ja on nyt tasapisteissä SSV:n kanssa sarjataulukon kärjessä. Molemmat joukkueet ovat kuitenkin pelanneet kaksi tai kolme peliä enemmän kuin muut takana tulevat joukkueet.

-Luultiin itsestämme liikoja 4-1 tilanteessa. Pallo pomppi vähän kaverille, mutta sen taakse ei voi piiloutua. Nyt pitää taas mennä eteenpäin treenin kautta. Tällainen päivä tänään, Markus Olkkonen kommentoi illan peliä.

SSV:n tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandyseura Viikingit ry - logo

SSV - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

EräViikinkien naisten F-liigajoukkueessa nähdään pelaajaliikennettä, kun pitkään seurassa pelannut Mirva Naava siirtyy perjantain ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille pelaamaan. Samalla EräViikingit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Anni Kettusen kanssa.

Lue lisää
EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset omien kasvattiensa Perttu Järvisen ja Joonatan Lindholmin kanssa.

Lue lisää
EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

Uutena päävalmentajana aloittaa välittömästi Ville Turunen, joka on toiminut aiemmin juniorivalmentajana EräViikingeissä.

Lue lisää
EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien miesten liigajoukkueen runko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta. Uusina kasvoina ryhmään liittyy paluumuuttaja Marko Juselius sekä nuori tähtipelaaja Oliver Sillanpää. Sakari Pulkkinen täydentää maalivahtikolmikon ja lupaavat Daniel ja Benjamin Tenhonen solmivat liigasopimukset.

Lue lisää
Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Saksan Bundesliigan pistepörssin voittaja Juho Kivinen ja kymmenenneksi sijoittunut tutkaparinsa Max Syrjälä palaavat M-Teamin edustusjoukkueeseen.

Lue lisää
Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Hyökkääjä Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä. Puskan pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää