Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SSV:llä voittoisa avausviikonloppu

 

SSV:llä voittoisa avausviikonloppu


Tor kaatui sunnuntaina

SSV voitti Torin Loviisassa lukemin 4-6. Tor oli odotetun vahva kotihallissaan ja karkasi toisen erän alussa jo kahden maalin johtoon. SSV sai kuitenkin kirittyä eron umpeen toisen erän päätteeksi, kun Tor maalivahti Niko Nordström haparoi Riku Kekkosen lähettämässä pomppupallossa. Kekkonen iski myös voittomaalin ja SSV:n voitettua viimeisen erän 2-0 sai vierasjoukkue pisteet mukaan kotimatkalle.

Ottelu lähti liikkeelle SSV:n pitäessä palloa ja Torin puolustaessa tiiviisti. Viikingit sai pitää palloa, mutta pallon liikuttelu meni reunoilla touhuamiseksi eikä parhaille maalintekopaikoille päästy. Ajassa 16.09 Harri Forsten sai kuitenkin rikottua kuparisen kiskaisemalla pallon rannarilla maaliin, syöttäjänä toimi Saku Lehti. Tor tuli kuitenkin vielä ennen erän loppumista tasoihin, vain sekunti Markus Olkkosen jäähyn päättymisen jälkeen. Erä tasan 1-1.

Toiseen erään Tor sai loistavan alun, kun Niklas Niiranen vei Torin johtoon ajassa 22.04. Lisää seurasi samantien, kun Julius Jousi lisäsi Torin johtoa rynnimällä suoraan aloituksesta maalintekoon. Aikaa maalien välille oli 4 sekuntia. Lisää hankaluuksia kerjättiin vielä Harri Forstenin jouduttua jäähypenkille, mutta tuo jäähy saatiin tapettua. Kun jäähy oli suoritettu, oli aika alkaa kiriä Torin johtoa kiinni. Lähtölaukauksen kirille ampui Henri Lehtonen ja syöttäjäksi merkittiin Markus Olkkonen. Tasoihin Viikingit pääsi Torin vaihtovirheen avulla. SSV sai vapaalyönnin Torin vaihtoaition edestä, ja jostain syystä Torin pelaajat lähtivät vaihtoon. Saku Lehti käytti tilanteen hyväksi ja syötti maalin edessä vapaana olleelle Juho Järviselle, joka sai vapaasti lyödä pallon maaliin. Seuraavat maalit tulivat onnekkaina lahjoina, kun ensin Tor siirtyi taas johtoon pallon mentyä jalan kautta Henri Toivoniemen ohi. SSV tuli kuitenkin vielä tasoihin sekunti ennen erän loppua, kun Riku Kekkosen lähettämä pomppupallo yllätti Tor-maalivahti Niko Nordströmin. Erä tasan 3-3.

Kolmannessa erässä SSV meni menojaan. Ensin Riku Kekkonen iski voittomaalin hienolla yksilösuorituksella irtautumalla vartijastaan ja tempaistuaan pallon ylänurkkaan. Tor yritti loppua kohden vimmatusti tasoitusta, mutta myös hyvän pelin pelannut Olkkonen päätti vastahyökkäyksen päätteeksi tarjoilla maalille hiipineelle Forstenille tyhjän maalin. Haban maalilla voitto sinetöitiin ja pisteet varmistettiin myös viikonlopun toisesta matsista. Viikonloppu oli hyvä aloitus kaudelle.

SSV:n tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandyseura Viikingit ry - logo

SSV - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

EräViikinkien naisten F-liigajoukkueessa nähdään pelaajaliikennettä, kun pitkään seurassa pelannut Mirva Naava siirtyy perjantain ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille pelaamaan. Samalla EräViikingit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Anni Kettusen kanssa.

Lue lisää
EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset omien kasvattiensa Perttu Järvisen ja Joonatan Lindholmin kanssa.

Lue lisää
EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

Uutena päävalmentajana aloittaa välittömästi Ville Turunen, joka on toiminut aiemmin juniorivalmentajana EräViikingeissä.

Lue lisää
EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien miesten liigajoukkueen runko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta. Uusina kasvoina ryhmään liittyy paluumuuttaja Marko Juselius sekä nuori tähtipelaaja Oliver Sillanpää. Sakari Pulkkinen täydentää maalivahtikolmikon ja lupaavat Daniel ja Benjamin Tenhonen solmivat liigasopimukset.

Lue lisää
Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Saksan Bundesliigan pistepörssin voittaja Juho Kivinen ja kymmenenneksi sijoittunut tutkaparinsa Max Syrjälä palaavat M-Teamin edustusjoukkueeseen.

Lue lisää
Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Hyökkääjä Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä. Puskan pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää