Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Wolverines takamatkalta toiseen EFL-otteluun

 

Wolverines takamatkalta toiseen EFL-otteluun


Amerikkalaisen jalkapallon Suomen mestari Helsingin Wolverines on suuren haasteen edessä lauantaina Vantaan ISS Stadionilla, kun joukkue kohtaa Euroopan seurajoukkueiden mestaruuskilpailun EFL:n avauskierroksen toisessa osaottelussa sveitsiläisen Calanda Broncosin. Ensimmäinen ottelu päättyi sveitsiläisten 49-6 -voittoon, ja jatkoon etenee kahden ottelun yhteistuloksella.

Ensimmäisen ottelun jälkeen Wolverinesin pakka on mennyt uusiksi kun päävalmentaja Kari Leivoja, apuvalmentaja Jan Vilkko sekä viisi pelaajaa siirtyivät Porvoon Butchersin riveihin. Päävalmentajavastuun kantaa nyt aiemmin hyökkäyksen valmentajana toiminut Janne Seppä.

Puheenjohtaja Peetja Mannilan mukaan toiseen otteluun lähdetään monessakin mielessä erilaisista lähtökohdista.

- Keskushyökkääjä Mike Andrew´n palaaminen rosteriin antaa hyökkäykselle täysin uudenlaiset lähtökohdat ja monipuolistaa varmasti hyökkäystä. Muiltakin osin on asioita mennyt uusiksi, mutta Iiro Luodon suomenkielen osaamisen takia emme niitä enemmälti lähde erittelemään, Mannila viittaa Broncosin suomalaisvahvistukseen.

Wolverines-Broncos Vantaan ISS Stadionilla lauantaina 5.5. klo 18

UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Helsinki Wolverines ry - logo

Helsinki Wolverines - 2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012

Ottelut kaudella 2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ville Valasti jatkaa Wolverinesissa

Ville Valasti jatkaa Wolverinesissa

Helsinki Wolverines on solminut jatkosopimuksen GFL-optiolla puolustuksen linjamies Ville Valastin kanssa.

Lue lisää
Wolverines vahvistuu toiselle kierrokselle

Wolverines vahvistuu toiselle kierrokselle

Helsinki Wolverines vahvistuu entisestään, kun seurassa 2014 pelannut amerikkalainen DB/WR Oscar Vazquez-Dyer liittyy joukkueeseen. Hän tuo mukanaan neljä saksalaista: Ingo Bertherin (WR), Christian Petrichin (LB), Marc Kuppingerin (OL), Alexander Funkin (RB).

Lue lisää
Sebastien Sagne ja Micky Kyei Wolverinesin riveihin

Sebastien Sagne ja Micky Kyei Wolverinesin riveihin

Ahmalauma saa varsinaisen preseasonin kynnyksellä mukavan lisäpotkun, kun riveihin liittyy kaksi kovan luokan suomalaista ammattilaista.

Lue lisää
Hakala jatkaa Roostersin peräsimessä

Hakala jatkaa Roostersin peräsimessä

Amerikkalaisen jalkapallon Suomen mestari Helsingin Roosters on solminut jatkosopimuksen päävalmentaja Juha Hakalan kanssa.

Lue lisää
Noronen jatkaa SAJL:n johdossa

Noronen jatkaa SAJL:n johdossa

Suomen amerikkalaisen jalkapallon liiton liittokokous valitsi yksimielisesti puheenjohtaja Roope Norosen jatkamaan tehtävässään seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Lue lisää
Johnson ja Sagne siirtyvät 69ersiin

Johnson ja Sagne siirtyvät 69ersiin

Vaahteraliigassa viime kaudella kuudenneksi sijoittunut Helsingin 69ers on hankkinut riveihinsä kaksi paikallisvastustaja Wolverinesin avainpelaajaa.

Lue lisää