Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SSV selvitti tiensä välieriin

 

SSV selvitti tiensä välieriin


SSV otti kolmannen voittonsa puolivälierissä ja päätti Erän kauden suoraan kolmessa ottelussa. Sarjan viimeinen ottelu SSV:lle lukemin 5-2. Ottelussa SSV ei päässyt helpolla, vaan joutui kamppailemaan täysillä loppuun asti Erän kiristäessä vauhtiaan. Pallo pyöri maaliviivalla asti, mutta Viikinki-puolustus sai kuitenkin pidettyä oman maalinedustansa hyvin tukossa. Lopussa paikkoja tarjoiltiin kotijoukkueellekin, mutta ratkaisuvaiheessa palloa siirreltiin vielä kaverille. Harri Forstenin tekemä rangaistuslaukausmaali 4-2:een oli yksi ottelun kulminaatiopisteistä.

Ensimmäisessä erässä joukkueet etsivät rauhallisesti paikkoja pitkillä hyökkäyksillä. SSV pyrki liikuttamaan palloa nopeasti ja pitämään temmon korkealla. Hyvin puolustanut Erä ei kuitenkaan antanut tilaa helpolla. Tasaviisikoin peli olikin tasaista. Ensimmäinen erikoistilanne tarjoutui Erälle, kun Pasi Halonen joutui jäähylle mailaan lyönnistä. Jäähyä ehti kulua tasan minuutti, ennen kuin Mikko Pasanen pääsi ampumaan sivusta ja livauttamaan pallon Toni Lötjösen ohi. SSV ei kuitenkaan tästä lannistunut, vaan tasoitti vielä ennen erän loppua ajassa 19.28 Saku Lehden pomppupallon lämärillä. Syöttäjänä toimi Mikael Järvi. Ensimmäinen erä tasan 1-1.

Toisessa erässä SSV pääsi ensimmäistä kertaa johtoon, kun Pasi Halonen ampui pallon Mikael Järven levityspallon jälkeen ylänurkkaan. Erän puolivälin jälkeen SSV pääsi jälleen rokottamaan kaveria, kun Erän epäonnistuneen purkupallon seurauksena pallo päätyi Juho Järviselle joka tökkäsi pallon Harri Fostenille maalin eteen. Maalit Viikingeille 3-1. Erän loppuun SSV joutui jälleen alivoimalle, kun Markus Huhtimon hyvä tsemppaus päättyi 2+2 jäähyyn maassa pelaamisesta ja toistuvasta väärästä pelitavasta. Jäähy tuli ajassa 38.33, joten erän loppu sujui alivoimalla taistellen.

Erä ei saanut toisen erän loppuun maalia, joten kolmas erä alkoi alivoimalla. Alivoima kestettiin vielä, ja SSV pääsi peliin hyvin taas mukaan. Kotijoukkueella oli useampikin paikka tehdä maali, mutta hyvistäkin paikoista tarjottiin vielä kaverille. Kun itse ei tee maalia, niin silloin kaveri yleensä rokottaa. Näin kävi nytkin, kun epäonnistuneeseen syöttöön pääsi väliin Tuomas Iiskola, jonka veto lirui maaliin. Erä jälleen maalin päässä. Minuutti Erän kavennuksen jälkeen SSV pääsi hyvään paikkaan maalin eteen, ja kun Petri Halonen oli ampumassa joutui Erän Mikko Sipilä rikkomaan - seuraksena rangaistuslaukaus ja mahdollinen jäähy. Ylivoimaan ei kuitenkaan jouduttu turvautumaan, kun Harri Forsten viimeisteli kylmästi pallon Tomi Ikosen selän taakse. Maalit SSV:lle 4-2 ja pelikellossa viisi minuuttia jäljellä. Lopussa SSV pyrki pitämään palloa, mutta Erän nostaessa karvaustaan syötöt eivät napsuneet omille ja joukkue joutui puolustuskannalle. Erän yritykset saatiin kuitenkin estettyä uhrautuvan puolustuksen ja tolppien avulla, sekä myös hyvän pelin pelanneen Toni Lötjösen ansiosta. Erän pelatessa ilman maalivahtia Juho Järvinen pääsi vielä Tero Tiitun syötöstä pistämään pallon kertaalleen tyhjään maaliin. SSV:lle voitto lukemin 5-2 ja paikka välieriin.

SSV:n tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandyseura Viikingit ry - logo

SSV - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

EräViikinkien naisten F-liigajoukkueessa nähdään pelaajaliikennettä, kun pitkään seurassa pelannut Mirva Naava siirtyy perjantain ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille pelaamaan. Samalla EräViikingit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Anni Kettusen kanssa.

Lue lisää
EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset omien kasvattiensa Perttu Järvisen ja Joonatan Lindholmin kanssa.

Lue lisää
EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

Uutena päävalmentajana aloittaa välittömästi Ville Turunen, joka on toiminut aiemmin juniorivalmentajana EräViikingeissä.

Lue lisää
EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien miesten liigajoukkueen runko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta. Uusina kasvoina ryhmään liittyy paluumuuttaja Marko Juselius sekä nuori tähtipelaaja Oliver Sillanpää. Sakari Pulkkinen täydentää maalivahtikolmikon ja lupaavat Daniel ja Benjamin Tenhonen solmivat liigasopimukset.

Lue lisää
Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Saksan Bundesliigan pistepörssin voittaja Juho Kivinen ja kymmenenneksi sijoittunut tutkaparinsa Max Syrjälä palaavat M-Teamin edustusjoukkueeseen.

Lue lisää
Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Hyökkääjä Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä. Puskan pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää