Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Juho Jävinen päästi SSV:n piinasta Champions Cupin avauksessa

 

Juho Jävinen päästi SSV:n piinasta Champions Cupin avauksessa


SSV joutui lujille isäntäkaupungin ylpeyden kanssa Tshekin Mlada Boleslavissa pelattavan Champions Cupin avausottelussa. Viisi viimeisintä Suomen mestaruutta voittanut helsinkiläisryhmä piti Billy Boy Mlada Boleslavin takanaan luvuin 6-3 (0-1, 0-0, 6-2) hyvän kolmannen erän ansiosta. SSV:n tehomieheksi lopulta syttyi hattutempun iskenyt Juho Järvinen.

- Pari erää oli tuskaista, mutta sitten alkoi jyvä löytymään, kertasi ottelun parhaana palkittu Juho Järvinen hikistä iltapuhdetta lämpimässä hallissa.
- Kaveri veti pitkään kilpikonnaa, mutta kun saatiin palloa liikkeelle kolmannessa erässä niin joutuivat sitten juoksemaan meidän perässä.

Kaksi erää SSV todellakin hakkasi päätä seinään kurinalaisesti puolustanutta tshekkijoukkuetta vastaan. SSV hallitsi palloa, mutta Billy Boyn tiivis puolustus tukki parhaimman maalisektorin. Vastustajan maalivahdille merkittiin kahteen ensimmäiseen erään 27 torjuntaa.

Kolmannessa erässä peli varsinaisesti alkoi. Heti alkajaisiksi Radim Krenekin puolesta kentästä lähtenyt veto kaarsi SSV-vahti David Rytychin taakse ja muutti tilanteeksi 2-0. SSV sai tärkeän kavennuksen pian hienolla yksilösuorituksella. Pasi Halonen polki vasenta laitaa pitkin ja ampui täydestä vauhdista etuyläkulmaan. Sitten Saku Lehti rikkoi rangaistuslaukauksen arvoisesti, mutta Rytych torjui. Seuranneen alivoiman aikana Juho Järvinen riisti pallon hyökkäyspäässä ja tarjoili tilanteeseen määrätietoisesti rynnänneelle Tero Tiitulle, joka tasoitti luvuiksi 2-2. Sitten joutui Pasi Halonen rikkomaan. Jälleen rangaistuslaukaus, joka osui tolppaan.

SSV:n piinan päätti lopulta Juho Järvinen, joka naputteli hienojen syöttökuvioiden päätteeksi joukkueensa kolmannen ja viidennen maalin. SSV:n kuudes ja Järvisen illan kolmas syntyi ylivoimalla takatolpalta lonkan korkeudelta, joka herätti pientä pulinaa tshekkileirissä.

- Hyviä paikkoja oli alkuun, mutta vastustaja teki maalinteon vaikeaksi. Ei tehty niitä asioita joita piti. Pallo liikkui, mutta vedot lähtivät seisovilta jaloilta. Sitten lisättiin liikettä ja saatiin ylivoimatilanteita oikeisiin paikkoihin kenttää. Emme tuskastuneet, vaikka maaleja ei alkuun tullutkaan. Jos paikkoja ei olisi syntynyt, niin sitten olisi ollut syytä huoleen. Vastustajalla oli hyvä jalka vastaiskuihin, näki SSV-kapteeni Mikael Järvi ottelun kuvan.

Huomenna SSV saa vastaansa sveitsiläisen SV Wiler-Ersigenin. Ottelu alkaa kloo 20 Suomen aikaa ja näkyy YLE Urheilun netissä.
- Tämä oli ihan hyvä alku, mutta tilanne nollataan nyt. Huomenna luvassa on taas aivan erilainen peli kuin nyt, Juho Järvinen totesi juttutuokion lopuksi.

Salibandya, Mlada Boleslav, Tshekki
Seurajoukkueiden Champions Cup, Miehet
SSV, Helsinki - Billy Boy Mlada Boleslav 6-3 (0-1, 0-0, 6-2).
1. erä: 9.56 Radek Gwuzdz (Petr Novotny) 0-1.
2. erä: Maaliton.
3. erä: 40.39 Radim Krenek (Gwuzdz) 0-2, 42.11 Pasi Halonen (Petri Halonen) 1-2, 45.28 Tero Tiitu (Juho Järvinen) 2-2 av, 51.13 Järvinen (Harri Forsten) 3-2, 52.31 Petri Halonen (Pasi Halonen) 4-2, 53.21 Jiri Bouska (Pavel Bouska) 4-3, 57.36 Järvinen (Tiitu) 5-3, 59.05 Järvinen (Mikael Järvi) 6-3 yv.

Torjunnat:
David Rytych SSV 11+9+15=34,
Jan Pipek Mlada Boleslav 14+13+9=36.

Jäähyt: SSV 2x2 min, Mlada Boleslav 2x2 min.

Erotuomarit: Aleksander Bienkowski ja Marek Chomnicki, Puola.

Yleisöä: 679.

SSV:n parhaana palkittiin Juho Järvinen.

Salibandyliigan tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandyseura Viikingit ry - logo

SSV - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

EräViikinkien naisten F-liigajoukkueessa nähdään pelaajaliikennettä, kun pitkään seurassa pelannut Mirva Naava siirtyy perjantain ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille pelaamaan. Samalla EräViikingit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Anni Kettusen kanssa.

Lue lisää
EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset omien kasvattiensa Perttu Järvisen ja Joonatan Lindholmin kanssa.

Lue lisää
EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

Uutena päävalmentajana aloittaa välittömästi Ville Turunen, joka on toiminut aiemmin juniorivalmentajana EräViikingeissä.

Lue lisää
EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien miesten liigajoukkueen runko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta. Uusina kasvoina ryhmään liittyy paluumuuttaja Marko Juselius sekä nuori tähtipelaaja Oliver Sillanpää. Sakari Pulkkinen täydentää maalivahtikolmikon ja lupaavat Daniel ja Benjamin Tenhonen solmivat liigasopimukset.

Lue lisää
Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Saksan Bundesliigan pistepörssin voittaja Juho Kivinen ja kymmenenneksi sijoittunut tutkaparinsa Max Syrjälä palaavat M-Teamin edustusjoukkueeseen.

Lue lisää
Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Hyökkääjä Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä. Puskan pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää