Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

FC Espoo tappioon toisen puoliajan katastrofialun seurauksena

 

FC Espoo tappioon toisen puoliajan katastrofialun seurauksena


FC Espoo kärsi 0-3-tappion Brahen kentällä HIFK:lle sunnuntaina. Ensimmäisellä jaksolla joukkueella oli paikat iskeä, mutta vanhan totuuden mukaan epäonnistumisia seurasi vastustajan rankaisu.
Espoolaiset saivat ensimmäisen tilanteensa 20. minuutilla. Hyvä hyökkäys päättyi Faton Seferin laukaukseen 18 metristä, mutta pallo viuhui pelivälineen mitan ohi taka-alakulmasta. Yhdeksän minuuttia edellisestä ja Seferi pääsi HIFK-pakin heikosta syötöstä yksin läpi. Veto painui kuitenkin jälleen ohi. HIFK pääsi tilanteesta hyvään vastahyökkäykseen, mutta sihti oli kateissa myös punaisilla.
Reilun puolen tunnin kohdalla Timo Aaltonen venyi paraatitorjuntaan, kun kotijoukkueen Mergim Kastrati pääsi laukomaan 16-alueelta. 34. minuutilla HIFK onnistui. Aaltonen sai kätensä väliin keskitykseen, mutta pallo tippui hänen eteensä. Muutamasta metristä Jukka Halme ei erehtynyt, vaan vei Punaiset maalin johtoon.
Espoolaiset saivat vielä 41. minuutilla tilanteen. Lassi Luoto ei aivan ehtinyt liukua takatolpalle pelattuun matalaan palloon. Tilanne sai alkunsa kulmapotkusta.
Toinen puoliaika alkoi Jussi Nuorelan joukoilta pahimmalla mahdollisella tavalla. Sami Okkonen iski HIFK:lle 2-0-osuman ensimmäisestä hyökkäyksestä. Maali vaikutti joukkueen pelaajiin ja usko omaan tekemiseen horjui selvästi. 3-0 oli enää kosmetiikkaa ja se syntyi pelikellon jo näyttäessä täyttä aikaa.
- Peli oli toisen maalin myötä selvä. Matsi oli pienoiskoossa kuin koko kautemme. Pirun hyvä ensimmäisen jakso ja olemme silti puoliajalla häviöllä vaikka pitäisi olla vähintään 1-0-johdossa. Pelataan hyvin, mutta keksi helppoa maalia, Nuorela harmitteli.
- Ensimmäisellä jaksolla pelattiin mielestäni hyvin. Olimme hyvin mukana ja pelasimme juuri niin kuin halusimme. Syke oli hyvä ja loimme maalipaikkoja.
- Olemme hävinneet kolme kuuden pisteen matsia peräkkäin, vaikeaahan tämä on. Nyt vain on asennoiduttava oikein loppukauden peleihin.

FC Espoon tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


F.C. Espoo - logo

F.C. Espoo - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Timo Aaltonen

Tiedot

JussiNuorela

Jussi Nuorela

11.8.1974 Valkeakoski
Tiedot


HJK:n valmennukseen muutos

HJK:n valmennukseen muutos

Toni Korkeakunnas on siirretty sivuun HJK:n päävalmentajan paikalta. Miika Nuutisesta väliaikainen päävalmentaja.

Lue lisää
Benji Michel ja HJK kahden vuoden sopimukseen

Benji Michel ja HJK kahden vuoden sopimukseen

27-vuotias yhdysvaltalainen hyökkääjä Benji Michel ja HJK ovat tehneet kahden vuoden mittaisen sopimuksen. Michel on pelannut yli 100 ottelua MLS:ssä ja omaa kokemusta myös Portugalin pääsarjasta.

Lue lisää
Mikael Forssell ja Edgar Reina HJK:n valmennustiimiin

Mikael Forssell ja Edgar Reina HJK:n valmennustiimiin

Mikael Forssell ja Edgar Reina täydentävät HJK:n Veikkausliiga-joukkueen valmennustiimiä alkavalla kaudella. Kaksikko aloitti työnsä helmikuun alussa, ja tarkkasilmäiset bongasivatkin miehet jo viime viikolla Talin matseissa.

Lue lisää
Alex Ring palaa Klubiin

Alex Ring palaa Klubiin

HJK saa riveihinsä jo tämän talven toisen mairean paluumuuttajan: Alex Ring on tehnyt Klubin kanssa kahden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Minea Lassas Klubiin

Minea Lassas Klubiin

Viime kauden Damallsvenskanissa pelannut Minea Lassas siirtyy HJK:hon kauden 2025 kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
Norjalainen Didrik Hafstad Gnistanin vahvuuteen

Norjalainen Didrik Hafstad Gnistanin vahvuuteen

Hyökkääjä Didrik Hafstad siirtyy Gnistaniin yksivuotisella sopimuksella, joka sisältää option myös kaudesta 2026.

Lue lisää