Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

PoPalla vierasputken päätös

 

PoPalla vierasputken päätös


FC PoPa pelaa huomenna neljännen peräkkäisen vierasottelunsa, kun FC Viikingit isännöi PoPaa. Edellisellä kierroksella Viikingit taipuivat vieraissa AC Oululle ja PoPa haki Kemistä pisteen pelaamalla PS Kemin kanssa 0-0.

PoPa on tällä hetkellä sarjassa viimeisenä, kun FC Espoo kaatoi eilen PK-35:n. Kahdeksasta ottelusta on kasassa vaivaiset neljä pistettä maalierolla 6-17. Viikingit sen sijaan on aloittanut kautensa tasaisesti ja on kerännyt kahdeksasta ottelustaan 13 pistettä maalierolla 11-11.

Tiivis tahti

Huominen peli tulee haastavaan paikkaan, koska edellinen ottelu sunnuntaina oli raskas ja matkanteko päättyi vasta viiden aikaan maanantaiaamuna. Joukkue huilasi eilisen päivän ja harjoittelee tänään kevyesti ja käy samalla läpi huomista ottelua.

PoPan ilme oli taisteleva sunnuntaina ja uskoa omaan tekemiseen tuo tosiasia, että ensimmäistä kertaa tällä kaudella oma maali pysyi koskemattomana ja tiukan puolustuspelin lisäksi PoPalla oli tarvittava määrä paikkoja voittomaalin tekoon. Selvää on, että huominen vastus on luokkaa kovempi kuin PS Kemi ja koko joukkueen pitää huomenna taistella ja puolustaa vielä kovemmin, jotta matkalta on tuliaisina tärkeitä pisteitä. Lisäksi maaliverkkojen pitää alkaa soida vastustajan päässä, joukkue on onnistunut kahdeksassa ottelussaan tekemään vain kuusi maalia, joka on sarjassa vähiten yhdessä FC Espoon ja KPV:n kanssa.

PoPa saa sairastuvalta hyviä uutisia, kun Jussi Äijälä tekee kaivatun paluun kokoonpanoon loukkaantumisensa jälkeen. Muuten joukkue on terve.

PoPan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Palloilijat ry - logo

PoPa - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Jussi Äijälä

27.11.1988
Tiedot


HJK:n valmennukseen muutos

HJK:n valmennukseen muutos

Toni Korkeakunnas on siirretty sivuun HJK:n päävalmentajan paikalta. Miika Nuutisesta väliaikainen päävalmentaja.

Lue lisää
Benji Michel ja HJK kahden vuoden sopimukseen

Benji Michel ja HJK kahden vuoden sopimukseen

27-vuotias yhdysvaltalainen hyökkääjä Benji Michel ja HJK ovat tehneet kahden vuoden mittaisen sopimuksen. Michel on pelannut yli 100 ottelua MLS:ssä ja omaa kokemusta myös Portugalin pääsarjasta.

Lue lisää
Mikael Forssell ja Edgar Reina HJK:n valmennustiimiin

Mikael Forssell ja Edgar Reina HJK:n valmennustiimiin

Mikael Forssell ja Edgar Reina täydentävät HJK:n Veikkausliiga-joukkueen valmennustiimiä alkavalla kaudella. Kaksikko aloitti työnsä helmikuun alussa, ja tarkkasilmäiset bongasivatkin miehet jo viime viikolla Talin matseissa.

Lue lisää
Alex Ring palaa Klubiin

Alex Ring palaa Klubiin

HJK saa riveihinsä jo tämän talven toisen mairean paluumuuttajan: Alex Ring on tehnyt Klubin kanssa kahden vuoden sopimuksen.

Lue lisää
Minea Lassas Klubiin

Minea Lassas Klubiin

Viime kauden Damallsvenskanissa pelannut Minea Lassas siirtyy HJK:hon kauden 2025 kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
Norjalainen Didrik Hafstad Gnistanin vahvuuteen

Norjalainen Didrik Hafstad Gnistanin vahvuuteen

Hyökkääjä Didrik Hafstad siirtyy Gnistaniin yksivuotisella sopimuksella, joka sisältää option myös kaudesta 2026.

Lue lisää