Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

M-Team länsilohkon ykkösenä joulutauolle, Sbandy kaatui 7-6

 
M-Team länsilohkon ykkösenä joulutauolle, Sbandy kaatui 7-6

Miesten edustusjoukkue pelasi syyskauden viimeisen ottelun tiistai-iltana Lahdessa. Vaikeaksi ennakoidussa vieraspelissä edustus sai tehdä täyden päivätyön kahden pisteen eteen, mutta joukkue piti länsilohkon piikkipaikan itsellään niukan 7-6 vierasvoiton myötä. Kajaanissa kolme maalia viimeistellyt Eero Puranen oli jälleen voiton takuumiehenä uusien hattutemppunsa Lahdessa.

SBANDY – M-TEAM 6-7 (3-3,1-1,2-3)

Kohellus alkoi jo ennen ottelua, kun alkulämmössä Åsten ja Kuokkanen törmäilevät, sillä seurauksella, että Åsten lyö silmäkulmansa maalirautoihin ja edessä on tutustuminen Lahden päivystävään sairaalaan. Varsinaiset ottelutapahtumat alkavat yhtä vauhdikkaasti, kun Sbandy iskee ensimmäisestä tilanteesta maalin vain yhdeksän pelisekunnin jälkeen.

Miesten tasoitusta saadaan odottaa aina erän puoliväliin, kunnes Laukkala onnistuu ensimmäisenä ohittamaan kotijoukkueen maalivahdin. Miehet siirtyvät ottelussa hetkellisesti johtoon, kun Aro viimeistelee Anderssonin syötöstä, mutta heti seuraavassa vaihdossa kotijoukkue kuittaa kuitenkin tasoihin. Erän viimeisellä minuutilla Sbandyn puolustaja laukoo sisäänlyönnistä suoraan päin Purasta, joka ottaa nopeasti muutaman askeleen kohti maalia ja siirtää miehet jälleen johtoon. Miehet pelaavat seuraavan vaihdon huolimattomasti ja kotijoukkue tulee jälleen tasoihin. Ensimmäiselle erätauolle mennään 3-3 tasalukemissa.

Toisen erän ensimmäisen täysosuman laukoo puolustaja Elomaa siirtäen miehet 4-3 johtoon kauden neljännellä maalillaan. Seuraava tilastomerkintä on Sbandyn kahden minuutin rangaistus, kun Lundström ajettiin vauhdilla katsomon puolelle. Onneksi loukkaantumisilta vältytään ja miehet aloittavat ylivoiman. Tehoton kaksi minuuttinen ja tilanne jatkuu hetken tasaviisikoin ennen kuin seuraava Sbandyn mies on jäähyaitiossa. Tätäkään ylivoimaa edustus ei onnistu hyödyntämään, joten tilanteena pysyy 4-3. Kotijoukkue tasoittaa vielä ennen toista erätauokoa ja kolmanteen erään lähdetään 4-4 tilanteessa.

Joukkueet jatkavat vuorotahtia maalinteossa, ensin onnistuu Itkonen ja vajaa kaksi minuuttia myöhemmin Sbandy tulee jälleen tasoihin. Illan kolmannen ylivoman miehet käyttävät edukseen, kun lottovoittaja Mäkinen oivaltaa Purasen keskeltä ja Puranen laukoo pitkästä pystysyötöstä tulisesti 6-5 johtolukemat. Sama mies on asialla vajaa minuutti myöhemmin, kun Elomaa syöttää ja Puranen siirtää miehet ottelussa kahden maalin johtoon. Kotijoukkue hakee kavennusta, mutta miehet onnistuvat ohjaamaan peliä ja Sbandyn kannalta kavennusosuma syntyy liian myöhään. Loppunumeroiksi jää 7-6 edustukselle.

Miehistä parhaana palkittiin Eero Puranen (3+0).

Miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Mikko Laurikainen oli syystäkin tyytyväinen joukkueen syyskauden viimeisen ottelun tulokseen. Kaksi pistettä parketilta ja joukkue lohkon kärkisijalla joulutauolle siirryttäessä.

-Äärimmäisen hieno voitto. Maalin voitto kasvattaa joukkuetta. Jouduttiin tosissaan taistelemaan pisteiden eteen. Pelillisesti ei kyllä jäänyt mitään kehuttavaa, mutta vain tuloksella on merkitystä. Tämä on vaikea paikka pelata, tuli mikä tahansa jengi tänne.

-Sen verran tyytyväinen olen joukkueeseen, että huomiset treenit on peruttu ja aloitetaan joululoma nyt. Muutamat omatoimiset treenit seuraavaksi ja ensi viikolla sitten jälleen kahdet yhteiset.

Miesten edustusjoukkueen pelit jatkuvat loppiaisena, kun Rusalle saapuu FCV.

M-Teamin (Sofia Rancken) tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Helsingin M-Team ry - logo

Helsingin M-Team - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset omien kasvattiensa Perttu Järvisen ja Joonatan Lindholmin kanssa.

Lue lisää
EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

Uutena päävalmentajana aloittaa välittömästi Ville Turunen, joka on toiminut aiemmin juniorivalmentajana EräViikingeissä.

Lue lisää
EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien miesten liigajoukkueen runko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta. Uusina kasvoina ryhmään liittyy paluumuuttaja Marko Juselius sekä nuori tähtipelaaja Oliver Sillanpää. Sakari Pulkkinen täydentää maalivahtikolmikon ja lupaavat Daniel ja Benjamin Tenhonen solmivat liigasopimukset.

Lue lisää
Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Saksan Bundesliigan pistepörssin voittaja Juho Kivinen ja kymmenenneksi sijoittunut tutkaparinsa Max Syrjälä palaavat M-Teamin edustusjoukkueeseen.

Lue lisää
Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Hyökkääjä Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä. Puskan pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Perttu Puska palaa EräViikinkeihin

Perttu Puska palaa EräViikinkeihin

EräViikingit ja hyökkääjä Perttu Puska ovat solmineet 1+1 vuoden pelaajasopimuksen.

Lue lisää