Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tekemisen kautta voittoon

 
Tekemisen kautta voittoon

TPS lähtee katkaisemaan kolmen ottelun tappioputkeaan kotihallissa Helsingin Jokereita vastaan. Tappioihin ei ole enää varaa, sillä muuten kärki karkaa jo alkukaudesta turhan kauaksi.

TPS:n päävalmentaja Heikki Leimeen mukaan edellisessä ottelussa JYP:ä vastaan ottelun teemana oli peli-ilmeen parantaminen rökäletappiosta Bluesille.

- Joukkueen ilme oli Jyväskylässä jo huomattavasti parempi kuin Blues-ottelussa. Kentällä näkyi tahtoa ja yrittämistä huomattavasti enemmän. Pelillisesti ottelu ei ollut meidän parasta peliä, mutta nyt pyritään etenemään peli-ilmeen kautta kohti tuloksia ja ensimmäinen askel otettiin JYP:ä vastaan.

Mielenkiintoista on nähdä Janne Hauhtosen otteet kaukalossa, sillä Jokereissa kaksi viime kautta pelannut keskushyökkääjä on ollut yksi TPS:n heikon alkukauden harvoista valopilkuista. Tehoja kuitenkin kaivataan ja miksipä ei juuri ex-seuraa vastaan.

- Meidän täytyy nyt saada nopeesti tappioputki poikki, ettei se pääse vaikuttamaan liikaa pelaajien pääkoppaan. Lasken itseni joukkueen kokeneeseen kaartiin ja tällaisessa tilanteessa omaa tasoa täytyy pystyä nostamaan entisestään, Hauhtonen analysoi tulevaa ottelua.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



HIFK:n maalivahtikolmikko selvillä, Tim Juel siirtyy Stadiin

HIFK:n maalivahtikolmikko selvillä, Tim Juel siirtyy Stadiin

HIFK ja ruotsalaismaalivahti Tim Juel ovat solmineet kauden 2026-2027 kattavan sopimuksen. Juel saapuu Stadiin SHL-joukkue Timrå IK:sta.

Lue lisää
Hyökkääjä Henri Nikkanen Jokereihin kaksivuotisella sopimuksella

Hyökkääjä Henri Nikkanen Jokereihin kaksivuotisella sopimuksella

Jokereiden hyökkäys vahvistuu Henri Nikkasella, joka saapuu Helsinkiin kaksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Olle Eriksson Ek Jokereiden maalille yksivuotisella sopimuksella

Olle Eriksson Ek Jokereiden maalille yksivuotisella sopimuksella

Jokereiden maalivahtiosasto täydentyy 26-vuotiaalla Olle Eriksson Ekillä. Maalivahdin sopimus on 1-vuotinen.

Lue lisää
Valtteri Pulli Jokereiden puolustukseen 2-vuotisella sopimuksella

Valtteri Pulli Jokereiden puolustukseen 2-vuotisella sopimuksella

Jokerit ja puolustaja Valtteri Pulli ovat tehneet 2-vuotisen pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Eetu Liukas HIFK:n riveihin

Eetu Liukas HIFK:n riveihin

HIFK ja hyökkääjä Eetu Liukas ovat tehneet kaksivuotisen sopimuksen. 23-vuotias Liukas pelaa Stadissa kevääseen 2028 saakka.

Lue lisää
Jokereiden hyökkäys vahvistuu Patrik Virralla

Jokereiden hyökkäys vahvistuu Patrik Virralla

Hyökkääjä Patrik Virta tulee vahvistamaan Jokereiden Liiga-joukkueen hyökkäystä. Sopimus on 2-vuotinen.

Lue lisää