Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

OLS tuli hopealle

 
OLS tuli hopealle

Oulun Luistinseura joutuu tänä vuonna tyytymään hopeamitaleihin, kun se hävisi toisen loppuottelun Helsingin IFK:ta vastaan maalein 2-1.
 
Sääennuste oli väärässä. Tänään piti olla aurinkoinen huippukeli jääpallolle, mutta Kalliossa satoikin ensimmäisen puoliajan ajan raejuustoa. Ensimmäinen erä oli tasaista pitkän pallon lyöntiä. Vaarallisia maalipaikkoja luotiin vain vähän. Kotijoukkue aloitti maalinteon kolmen minuutin pelin jälkeen. Juha Nousiainen istui samaan aikaan jäähypenkillä. OLS painosti ensimmäisellä puoliajalla vähän enemmän. HIFK joutui ottamaan jäähyn reilun vartin pelin jälkeen. Jäähyn lopulla OLS onnistui tasoittamaan. Puoliaikatilanne 1 - 1.

Toiselle puoliajalle OLS tuli hyvällä sykkeellä, muttei onnistunut murtamaan HIFK:n tiukkaa puolustusta alun sekä lopun hyvästä painostuksesta huolimatta. Punaiset olivat puolestaan tänään kuten keskiviikkonakin tehokkaampia. Paikkoja oli vähän, mutta vähämaalisessa pelissä vähäkin riitti. Reilun tunnin pelin jälkeen syntynyt Teijo Laitisen tekemästä ja Mika Mutikaisen syöttämästä maalista tuli ratkaisumaali.

HIFK käytti tilanteet hyväksi

Ilari Moisala arvioi ottelun jälkeen, että vastustajan voitto oli ansaittu.
- He käyttivät paikkansa paremmin hyväksi, hän mietti.
”Ilun” mukaan OLS ei päässyt finaalisarjassa omalle tasolleen. Puoleen kenttään asti päästiin ongelmitta, mutta ratkaisupaikkoihin päästessä jouduttiin vaikeuksiin.

HIFK joukkue oli tietenkin hyvillä mielin pelin jälkeen. Maalivahti Harri Olbertin mielestä HIFK tahtoi voittoa enemmän kuin OLS.
- Siltä se näytti. Taistelimme kokoajan emmekä antaneet tuumaakaan periksi, hän sanoi.

Vaikka hopea on tänään pettymys, kausi meni kuitenkin kokonaisuutena hyvin. Kuten hyvin tiedetään, Luistinseura menetti kuusi avainpelaajaa viime kaudesta ja ajoittain joukkueen esitys ei lupaillut näin hyvää sijoitusta. OLS kiittää kannattajia, sponsoreita ja kaikkia seuran toiminnassa mukana olleita kuluneesta kaudesta sekä HIFK:ta finaalin järjestelyistä.

OLS:n tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Oulun Luistinseura ry - logo

OLS - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



HIFK-Bandy solminut jatkosopimuksia – Mukana P21 Suomen mestareiden kapteeni

HIFK-Bandy solminut jatkosopimuksia – Mukana P21 Suomen mestareiden kapteeni

HIFK-Bandy on solminut jatkosopimuksia pelaajiensa kanssa kaudelle 2025-2026. Helsinkiläisseuran riveissä uraansa jatkavat Juuso Partanen, Eelis Laitinen, Richard Laibert, Johan Segerman sekä Pyry Kunnas.

Lue lisää
HIFK-Bandy jatkaa tutussa komennossa

HIFK-Bandy jatkaa tutussa komennossa

HIFK-Bandy on solminut jatkosopimukset toista kautta seuraa luotsanneen valmennuskolmikon kanssa. Päävalmentajana jatkaa Teemu Laitinen ja hänen kanssaan valmennustiimin muodostavat Mikko Vainikka ja Harri Hiukka.

Lue lisää
Joonas Janhunen HIFK:hon

Joonas Janhunen HIFK:hon

HIFK:n edustusjoukkueen rakentaminen on hyvässä vauhdissa ja tulevan kauden toinen vahvistus on varmistunut. Aikaisemmin Kamppareiden ja JPS:n riveistä tuttu Joonas Janhunen siirtyy HIFK:hon.

Lue lisää
Josua Eronen tekee paluun punaiseen paitaan

Josua Eronen tekee paluun punaiseen paitaan

Hyökkääjä Josua Eronen tekee paluun HIFK:n punaiseen paitaan vuoden tauon jälkeen.

Lue lisää
Niko Laakso marraskuun pelaaja

Niko Laakso marraskuun pelaaja

Botnian maalivahti Niko Laakso on valittu Bandyliigan marraskuun pelaajaksi.

Lue lisää
IFK:n Aku Ojanen maaliskuun pelaaja

IFK:n Aku Ojanen maaliskuun pelaaja

Bandyliigan maaliskuun pelaajaksi on valittu mestarijoukkue Helsingin IFK:n hyökkääjä Aku Ojanen.

Lue lisää