Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

OLS hävisi ensimmäisen finaalin

 
OLS hävisi ensimmäisen finaalin

Oulun Luistinseura hävisi ensimmäisen loppuottelun Helsingin IFK:lle niukasti maalein 2-3. Mestaruuteen vaaditaan kaksi voittoa.

Vierasjoukkue aloitti maalinteon neljännellä minuutilla, mutta ensimmäinen puoliaika oli kotijoukkueen selvää hallintaa. OLS:n liike oli hyvä ja se loi vaarallisia maalipaikkoja. Viimeistely oli kuitenkin huonoa. Keltapaitojen molemmat maalit olivat punaisten lahjamaaleja. Jarmo Mällinen tasoitti pelin suoralla lyönnillä harhasyöttöön. Juha Nousiaisen maali oli puolestaan yksi kauden kummallisimmista: pallo ui kulmasta maalivahdin liiveihin, josta se putosi vasta kun suuri osa HIFK-pelaajista oli lähtenyt jo omille paikoille. Nousiainen jäi onneksi seuraamaan tilanteen loppuun.

Toisen puoliajan alussa OLS sai vielä pari hyvää tilannetta. Joukkueen liike oli kuitenkin hidastunut ja vastustajan vastaavasti nopeutunut. Kotijoukkue joutui ottamaan jäähyjä eikä pystynyt murtamaan vastustajan puolustuslinjaa. HIFK teki noin tunnin pelin jälkeen kahdessa minuutissa kaksi maalia. Ne riittivät voittoon ensimmäisessä loppuottelussa.

Tämän päivän suurin kysymys on, mihin OLS:n liike katosi? Juha Nousiainen ei osannut kertoa vastausta pelin jälkeen.
– En pysty sanomaan. Tsemppi oli erätauolla hyvä, hän mietti.
Nousiaisen mukaan liikkeen on löydyttävä viikonloppuna Helsingissä tai muuten kultamitalit jäävät sinne.

HIFK:n valmentaja Ari Kukkonen uskoi voittoon kokoajan ja oli pelin jälkeen tyytyväinen. Hänen mielestään ottelu ratkesi punaisten lopputaisteluun, josta hän kiitteli pelaajiaan. Kultajuhlia Kukkonen ei vielä miettinyt.
– Toivotaan parasta, mutta tasaista tulee olemaan. Tässä voi käydä miten tahansa. OLS ei varmaan tule antamaan toista voittoa helpolla, hän kommentoi tulevaa viikonloppua.

Mestaruuteen tarvitaan kaksi voittoa. Seuraava loppuottelu pelataan Kallion kentällä lauantaina 13. maaliskuuta kello 15. Mahdollinen kolmas finaali pelataan samassa paikassa seuraavana päivänä kello 13.

OLS:n tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Oulun Luistinseura ry - logo

OLS - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



HIFK-Bandy solminut jatkosopimuksia – Mukana P21 Suomen mestareiden kapteeni

HIFK-Bandy solminut jatkosopimuksia – Mukana P21 Suomen mestareiden kapteeni

HIFK-Bandy on solminut jatkosopimuksia pelaajiensa kanssa kaudelle 2025-2026. Helsinkiläisseuran riveissä uraansa jatkavat Juuso Partanen, Eelis Laitinen, Richard Laibert, Johan Segerman sekä Pyry Kunnas.

Lue lisää
HIFK-Bandy jatkaa tutussa komennossa

HIFK-Bandy jatkaa tutussa komennossa

HIFK-Bandy on solminut jatkosopimukset toista kautta seuraa luotsanneen valmennuskolmikon kanssa. Päävalmentajana jatkaa Teemu Laitinen ja hänen kanssaan valmennustiimin muodostavat Mikko Vainikka ja Harri Hiukka.

Lue lisää
Joonas Janhunen HIFK:hon

Joonas Janhunen HIFK:hon

HIFK:n edustusjoukkueen rakentaminen on hyvässä vauhdissa ja tulevan kauden toinen vahvistus on varmistunut. Aikaisemmin Kamppareiden ja JPS:n riveistä tuttu Joonas Janhunen siirtyy HIFK:hon.

Lue lisää
Josua Eronen tekee paluun punaiseen paitaan

Josua Eronen tekee paluun punaiseen paitaan

Hyökkääjä Josua Eronen tekee paluun HIFK:n punaiseen paitaan vuoden tauon jälkeen.

Lue lisää
Niko Laakso marraskuun pelaaja

Niko Laakso marraskuun pelaaja

Botnian maalivahti Niko Laakso on valittu Bandyliigan marraskuun pelaajaksi.

Lue lisää
IFK:n Aku Ojanen maaliskuun pelaaja

IFK:n Aku Ojanen maaliskuun pelaaja

Bandyliigan maaliskuun pelaajaksi on valittu mestarijoukkue Helsingin IFK:n hyökkääjä Aku Ojanen.

Lue lisää