Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lukko A:n viikonlopun ottelut

 
Lukko A:n viikonlopun ottelut


Lukon A-nuoret pelasivat viikonloppuna kaksi ottelua, joista pistesaldo kasvoi kolmella pisteellä.

Perjantaina pikkuketut matkasivat Espooseen hallitsevan mestarin Bluesin vieraiksi. Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä, jossa Bluesilla oli ylivoimaa neljän minuutin ajan mutta maalilla Raanta oli totutun varma ja ensimmäiselle erätauolle lähdettiin tasatilanteessa 0-0.

Toiseen erään Lukko lähti suurella sisulla ja heti erän alussa Lukko onnistui tekemään kaksi maalia minuutin välein. Lukon ensimmäiseen maalin tekijäksi merkattiin Östring, syöttöpiste Kangasmäelle ja Juuselalle. Toisen maalin teki juuri syyskuun pelaajaksi valittu Charles Bertrand Eero Elon syötöstä.

Kolmannessa erässä Blues tasoitti neljää minuuttia ennen loppua tasavajaalla. Lukolla oli paikkoja kasvattaa johtoa mutta maalia ei enää kuitenkaan saatu tehtyä. Kolmannen erän jälkeen tilanne oli tasan, joten ratkaisu siirtyi jatkoajalle. Jatkoajalla kello pysähtyi aikaan 1.01, jolloin Eero Elo ratkaisi ottelun Lukon hyväksi. Syöttäjinä Elon maalissa Kangasmäki ja Vidgren. Lukko on siis tällä kaudella jo kahteen kertaan kaatanut hallitsevan mestarin.

Lauantaina puolestaan Jokerit saapuivat Lukon vieraiksi Äijänsuon areenalle. Lukon voittoputki katkesi kun narripaidat veivät pisteet mennessään ottelun päättyttyä numeroihin 2-5.

Ensimmäinen erä oli täysin Lukon hallinnassa ja erätauolle lähdettiinkin Lukon johdossa 1-0. Erän ainoan maalin teki Eero Elo. Toisen erän alussa Lukolle tarjoiltiin mahdollisuutta lisämaaliin, kun Jokerit ottivat jäähyn. Lukko ei kuitenkaan tilanteessa onnistunut, Jokerit sen sijaan tekivät alivoiman aikana kaksi maalia. Tämän jälkeen peli oli Jokerien hallintaa ja toisen erän lopussa voittomaali syntyi SM-liiga pelaajan, Juutilaisen mailasta.

Viimeisessä erässä Lukko painoi jälleen kovasti. Jokerit olivat kuitenkin tällä kertaa parempia onnistuessaan maalinteossa vielä kaksi kertaa kolmannessa erässä. Lukon ooyelun toisen maalin teki Junnila kolmannessa erässä, syöttäjinä Elo ja Laaksonen.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2009-2010 A-juniorit

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Jokereiden puolustukseen vahvistusta - Uula Ruikka liittyy joukkueeseen

Jokereiden puolustukseen vahvistusta - Uula Ruikka liittyy joukkueeseen

Jokerit on tehnyt 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen puolustaja Uula Ruikan kanssa. Sopimus sisältää koeajan, joka kestää 31.10.2025 saakka.

Lue lisää
Sebastian Repo kaksivuotisella sopimuksella Stadiin

Sebastian Repo kaksivuotisella sopimuksella Stadiin

Hyökkääjä Sebastian Repo on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen HIFK:n kanssa. 28-vuotias oikealta ampuva Repo saapuu Stadiin Rauman Lukosta, missä raamikas hyökkääjä pelasi edelliset kuusi kautta.

Lue lisää
Jokereiden kauden 2025-2026 joukkueen runko on nyt valmis

Jokereiden kauden 2025-2026 joukkueen runko on nyt valmis

Jokereiden kauden 2025-2026 joukkueen runko on nyt valmis, ja joukossa on niin uusia nimiä kuin jatkajia. Uusina pelaajina ensi kaudella Jokereissa nähdään paluun kotiin tekevät Aleksi Mustonen ja Oskari Manninen, tuore Suomen mestari Aleksi Elorinne,

Lue lisää
Tsekkimaalivahti Jakub Skarek HIFK:n maalille

Tsekkimaalivahti Jakub Skarek HIFK:n maalille

Tsekkimaalivahti Jakub Skarek saapuu vahvistamaan HIFK:n veskariosastoa 1+1-vuotisella diilillä. 25-vuotias Skarek saapuu Stadiin AHL-joukkue Bridgesport Islandersista.

Lue lisää
HIFK:n kauden 2025-2026 valmennustiimi on tässä

HIFK:n kauden 2025-2026 valmennustiimi on tässä

HIFK:n Liiga-joukkueen valmennustiimi aloitti työt joukkueen kanssa maanantaina 5. maaliskuuta.

Lue lisää
Hovinen ja Palmu jatkavat HIFK:ssa

Hovinen ja Palmu jatkavat HIFK:ssa

Maalivahti Niko Hovinen sekä hyökkääjä Petrus Palmu jatkavat HIFK:ssa myös alkavan kauden 2025-2026.

Lue lisää