Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SSV voitokkaana ystävänpäivänä

 

SSV voitokkaana ystävänpäivänä


SSV ja TPS mittelivät voimiaan ystävänpäivän ottelussa, jonka SSV vei lukemin 3-6. Ottelu oli tärkeä peli molemmille joukkueille, kun Viikingit halusi palata kahden voitottoman ottelun jälkeen voittojen kantaan ja TPS ylläpitää mahdollisuuksiaan playoff-paikkaan. SSV sai pidettyä paketin kasassa ja pakotettua kotijoukkueen pyörimään sivuilla, sekä viimeisteltyä paikoista kun siihen paikka tarjoutui.

Ensimmäisessä erässä nähtiin kyttäilevää peliä, eikä maaleja syntynytkään helposti. SSV siirtyi erän puolivälin jälkeen johtoon, kun maalivahti David Rytychin avauksen jälkeen Pasi Halonen pääsi pistämään pallon verkon perukoille. Näin Rytych sai avattua pistetilinsä SSV:ssä ja siirtyi samalla SSV:n maalivahtien pistepörssin kärkeen. Maalin jälkeen TPS:lle avautui paikka kokeilla ylivoimansa tehoja, mutta Viikinkipuolustus sai varjeltua maalinsa.

Toisen erän alkuun SSV pääsi kahden maalin johtoon, kun Tupla-mies Mikael Järvi iski Harri Forstenin syötöstä. Tämän jälkeen ottelussa seurasi sekava aika, jonka aikana molemmat ylivoimat pääsivät kokeilemaan voimiaan, mutta vain TPS onnistui omassaan Jens Riskan toimesta. SSV:n ylivoima ei siis saanut tällä kertaa osumaa aikaiseksi, mutta ajassa 27.06 Halosen veljekset järjestivät Viikingit jälleen kahden maalin johtoon. Petri Halonen tekijänä, kun Pasi toimi syöttäjä. Erän loppuun TPS sai vielä kavennettua jälleen ylivoimalla, kun Tero Tiitu istui boksissa mailaan lyönnistä. Erä tasan 2-2, ja SSV 2-3 johdossa viimeiseen erään.

Kolmannessa erässä jäähyillä ei enää mässäilty, vaan molemmat joukkueet pelasivat kurinalaisesti. SSV sai taas erän alkuun onnistumisen, kun Jukka Soinin syttö tavoitti ottelun tehopelaaja Petri Halosen. TPS sai vielä kavennettua kertaalleen, ennen kuin Harri Forsten ja Tero Tiitu viimeistelivät ottelun päätöslukemiksi 3-6. Syöttäjinä Saku Lehti ja Juho Järvinen. SSV:lle hyvä voitto Caribia-hallissa ja kotimatka Stadiin lumituiskun keskellä sai positiivisemman sävyn.

Kahden maalin mies Pete Halosen kommentit pelistä: " Vähän nihkeä peli. Kukaan ei tänään juuri loistanut, mutta peli oli askel ylöspäin, kun tänään puolustus pysyi kurissa. Kentät vaihtelivat aika paljon, millä pistettiin jokainen miettimään enemmän omaa peliään. Peli ratkesi meidän paikkojen hyödyntämiseen ja hyvään puolustukseen. Saatiin pidettyä TPS:n pelin pyöritys varjoissa, eivätkä he juuri päässeet vaarallisimmille sektoreille.

Veikkauspisteet: Petri Halonen 3 tähteä, Jere Jokinen 2 tähteä, sekä Mikael Järvi 1 tähti

Seuraavaksi SSV pelaa taas kotonaan, kun Nakkisormet saapuu sunnuntain Pasilaan.

SSV:n tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandyseura Viikingit ry - logo

SSV - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

EräViikinkien naisten F-liigajoukkueessa nähdään pelaajaliikennettä, kun pitkään seurassa pelannut Mirva Naava siirtyy perjantain ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille pelaamaan. Samalla EräViikingit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Anni Kettusen kanssa.

Lue lisää
EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset omien kasvattiensa Perttu Järvisen ja Joonatan Lindholmin kanssa.

Lue lisää
EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

Uutena päävalmentajana aloittaa välittömästi Ville Turunen, joka on toiminut aiemmin juniorivalmentajana EräViikingeissä.

Lue lisää
EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien miesten liigajoukkueen runko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta. Uusina kasvoina ryhmään liittyy paluumuuttaja Marko Juselius sekä nuori tähtipelaaja Oliver Sillanpää. Sakari Pulkkinen täydentää maalivahtikolmikon ja lupaavat Daniel ja Benjamin Tenhonen solmivat liigasopimukset.

Lue lisää
Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Saksan Bundesliigan pistepörssin voittaja Juho Kivinen ja kymmenenneksi sijoittunut tutkaparinsa Max Syrjälä palaavat M-Teamin edustusjoukkueeseen.

Lue lisää
Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Hyökkääjä Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä. Puskan pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää