Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

HIFK finaaliin ja Lukko pronssimatsiin

 
HIFK finaaliin ja Lukko pronssimatsiin

OTTELUN TEEMA

Helsingin IFK ja Rauman Lukko olivat saaneet välieräsarjan jo tilanteeseen 3-1, joten HIFK oli enää yhden voiton päässä finaalipaikasta. Lukolla oli peliin lähdettäessä tavoite venyttää sarjaa pidemmäksi ottamalla toinen voitto Helsingistä.

Lukko taisteli alussa hienosti, mutta edellisistä otteluista tuttu maalinteon tuska jatkui. Lukko pysyi pelin puoleen väliin hyvin mukana, mutta lopulta Mikael Granlundin osuma katkaisi Lukon selkärangan. Lopussa HIFK löi taululle rumat 7-1-lukemat.

Lukon ainokaisen onnistui viimeistelemään loistavat kolme matsia välierissä pelannut juniori-ikäinen Charles Bertrand. Ranskan lupaus raumalaiselle jääkiekolle kirjautti nimensä samalla osumalla historiankirjoihin, sillä mies on ensimmäinen SM-liigassa maalin tehnyt ranskalaispelaaja.

RATKAISUN PAIKAT

Ottelun ratkaisuksi koitui käännekohta toisen erän alkupuolella. Lukko oli juuri kärsinyt epäonnekkaasti toisen takaiskumaalin ja runttasi peliä väkisin HIFKin päätyyn. Yli viisi minuuttia lähes taukoamatta pyörinyt myllytys ei kuitenkaan tuonut kavennusmaalia ja kuten aina, kaveri rankaisee mikäli et itse onnistu.

HIFKin Granlund nousi kiekon kanssa laidan vierestä todella harmittoman näköisesti ja päätti kiekon kuljetuksen hieman löysään vetoon, joka upposi ohi Mika Norosen. Maalin jälkeen Lukon pelissä oli vielä nähtävissä tahtoa, mutta kun heti seuraavan kotijoukkueen hyökkäyksen jälkeen kiekko löytyi jälleen verkon perukoilta, oli peli pelattu.

TULEMAN PITÄÄ

Voitolla HIFK jatkaa matkaansa kohti finaalia ja passitti samalla Lukon pronssipeliin. Joukkueiden vastustajat selviävät myöhemmin, sillä JYPin ja Bluesin välinen sarja on vielä alkutekijöissään.

Ennakkotietoihin perjantaille 15.4. merkityn pronssiottelun pelipaikan kohtalo riippuu siitä, kumpi joukkue kesken olevasta sarjasta häviää. Kotiedun pronssipeliin määrää runkosarjan sijoitukset. Joten mikäli Lukko kohtaa JYPin, pelataan Jyväskylässä ja Bluesin ollessa vastus isketään Kivikylän Areenalla.

Yksi asia kuitenkin on varma, joukkueella riittää vielä nälkää ottaa mitali hyvin sujuneen kauden päätteeksi. Mikäli vastus on Blues, sitä suuremmalla syyllä kaukalossa nähdään nälkäinen kettulauma, sillä kelpaahan kauden päätökseksi kotivoitto ja mitalit kaulaan!

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


MikaNoronen

Mika Noronen

17.6.1979 Tampere
Tiedot


Jokereiden puolustukseen vahvistusta - Uula Ruikka liittyy joukkueeseen

Jokereiden puolustukseen vahvistusta - Uula Ruikka liittyy joukkueeseen

Jokerit on tehnyt 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen puolustaja Uula Ruikan kanssa. Sopimus sisältää koeajan, joka kestää 31.10.2025 saakka.

Lue lisää
Sebastian Repo kaksivuotisella sopimuksella Stadiin

Sebastian Repo kaksivuotisella sopimuksella Stadiin

Hyökkääjä Sebastian Repo on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen HIFK:n kanssa. 28-vuotias oikealta ampuva Repo saapuu Stadiin Rauman Lukosta, missä raamikas hyökkääjä pelasi edelliset kuusi kautta.

Lue lisää
Jokereiden kauden 2025-2026 joukkueen runko on nyt valmis

Jokereiden kauden 2025-2026 joukkueen runko on nyt valmis

Jokereiden kauden 2025-2026 joukkueen runko on nyt valmis, ja joukossa on niin uusia nimiä kuin jatkajia. Uusina pelaajina ensi kaudella Jokereissa nähdään paluun kotiin tekevät Aleksi Mustonen ja Oskari Manninen, tuore Suomen mestari Aleksi Elorinne,

Lue lisää
Tsekkimaalivahti Jakub Skarek HIFK:n maalille

Tsekkimaalivahti Jakub Skarek HIFK:n maalille

Tsekkimaalivahti Jakub Skarek saapuu vahvistamaan HIFK:n veskariosastoa 1+1-vuotisella diilillä. 25-vuotias Skarek saapuu Stadiin AHL-joukkue Bridgesport Islandersista.

Lue lisää
HIFK:n kauden 2025-2026 valmennustiimi on tässä

HIFK:n kauden 2025-2026 valmennustiimi on tässä

HIFK:n Liiga-joukkueen valmennustiimi aloitti työt joukkueen kanssa maanantaina 5. maaliskuuta.

Lue lisää
Hovinen ja Palmu jatkavat HIFK:ssa

Hovinen ja Palmu jatkavat HIFK:ssa

Maalivahti Niko Hovinen sekä hyökkääjä Petrus Palmu jatkavat HIFK:ssa myös alkavan kauden 2025-2026.

Lue lisää