Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

HIFK tasoitti ottelusarjan

 
HIFK tasoitti ottelusarjan

OTTELUN TEEMA

Lukko pääsi otteluun mukavista lähtökohdista, sillä joukkueella oli alla henkeä nostattanut jatkoaikavoitto pitkän taistelun jälkeen. Hyvänä vierasjoukkueena tunnettu HIFK ei kuitenkaan tule helpolla nahkaansa myymään, joten luvassa oli jännittävä ja tasainen ottelu.

Kettupaidat tulivat otteluun kovalla sykkeellä, kuten kotiotteluissa aina, mutta vieraat olivat tällä kertaa astetta terävämpänä maalipaikoissa. Näin ollen HIFK karkasi kahden ensimmäisen erän aikana 2-0 -johtoon, jota Lukko ei enää onnistunut kuromaan umpeen, vaikka päätöserä mentiin täysin Lukon komennossa. Lopputuloksena oli kovan taistelun päätteeksi lukemat 1-3 (0-1, 0-1, 1-1).

ILLAN ONNISTUJAT

Lukon ainokaisesta maalista vastasi Jakub Petruzalek, joka oli ottelussa omalla hyvällä tasollaan. Myös Perttu Lindgren ja Teemu Nurmi pelasivat mainion ottelun, mutta heidän arvosanaansa laskee hieman tehottomuus maalipaikoissa. Lindgren pääsi yrittämään maalintekoa kuudella laukauksella ja Nurmi kahdeksalla laukauksella. Tosin hieman paremmalla onnella molemmat olisivat päässeet juhlimaan maalia.

RATKAISUN PAIKAT

Petteri Wirtasen tekemä 0-3 -maali kolmannen erän alkuun tuli Lukon kannalta huonoon paikkaan, mutta raumalaiset eivät siitä vielä lannistuneet. Jakub Petruzalekin laukoma 1-3 -kavennus herätti Lukon vielä kovaan kiriin, mutta helsinkiläisten maalilla loistavan ottelun pelannut Juuso Riksman ei enää suostunut maaleja selkänsä taakse päästämään.

Kokonaisuudessaan Lukko loi ottelussa hieman enemmän maalipaikkoja mitä vierasjoukkue, mutta HIFK:n terävyys maalin edustalla oli pykälän verran raumalaisia parempaa. Tärkeät pelit ratkaistaan monesti lähellä maalia ja näin se oli tälläkin kertaa.

TULEMAN PITÄÄ

Pelit jatkuvat heti lauantaina, kun joukkueet ottavat kolmannen kerran mittaa toisistaan. Nyt luvassa on HIFK:n kotiottelu. Raumalla seuraava pudotuspelikamppailu otellaan maanantaina, johon vapaita lippuja kannattaa tarkkailla Lippupalvelun sivujen kautta.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



HIFK:n maalivahtikolmikko selvillä, Tim Juel siirtyy Stadiin

HIFK:n maalivahtikolmikko selvillä, Tim Juel siirtyy Stadiin

HIFK ja ruotsalaismaalivahti Tim Juel ovat solmineet kauden 2026-2027 kattavan sopimuksen. Juel saapuu Stadiin SHL-joukkue Timrå IK:sta.

Lue lisää
Hyökkääjä Henri Nikkanen Jokereihin kaksivuotisella sopimuksella

Hyökkääjä Henri Nikkanen Jokereihin kaksivuotisella sopimuksella

Jokereiden hyökkäys vahvistuu Henri Nikkasella, joka saapuu Helsinkiin kaksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Olle Eriksson Ek Jokereiden maalille yksivuotisella sopimuksella

Olle Eriksson Ek Jokereiden maalille yksivuotisella sopimuksella

Jokereiden maalivahtiosasto täydentyy 26-vuotiaalla Olle Eriksson Ekillä. Maalivahdin sopimus on 1-vuotinen.

Lue lisää
Valtteri Pulli Jokereiden puolustukseen 2-vuotisella sopimuksella

Valtteri Pulli Jokereiden puolustukseen 2-vuotisella sopimuksella

Jokerit ja puolustaja Valtteri Pulli ovat tehneet 2-vuotisen pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Eetu Liukas HIFK:n riveihin

Eetu Liukas HIFK:n riveihin

HIFK ja hyökkääjä Eetu Liukas ovat tehneet kaksivuotisen sopimuksen. 23-vuotias Liukas pelaa Stadissa kevääseen 2028 saakka.

Lue lisää
Jokereiden hyökkäys vahvistuu Patrik Virralla

Jokereiden hyökkäys vahvistuu Patrik Virralla

Hyökkääjä Patrik Virta tulee vahvistamaan Jokereiden Liiga-joukkueen hyökkäystä. Sopimus on 2-vuotinen.

Lue lisää