Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

OLS:n naisille viikonlopusta voitto ja tappio

 
OLS:n naisille viikonlopusta voitto ja tappio

Oululaiset pakenivat pohjoisen pakkasia Etelä-Suomeen ja kohtasi pahimmat kilpakumppaninsa SB Pron ja Tapanilan Erän. OLS:n viikonlopun ottelut olivat kenties parhainta pallollista peliä mitä joukkueelta on tähän mennessä tällä kaudella nähty vaikka lauantain lopputulos 7-3 ei siihen viittaakaan. Sunnuntaina uurastus kuitenkin palkittiin ja pisteet lähtivät ensimmäistä kertaa Mosalta vieraiden matkaan lukemin 3-7.

Lauantaina OLS oli aktiivisempi osapuoli heti ottelun alusta ja SB Pro käynnisti hyökkäyksiään lähinnä kaaripallojen kautta. Kuitenkin kuten niin monesti tällä kaudella, OLS ei käyttänyt maalipaikkojaan hyödyksi vastustajan onnistuessa ensimmäisestään. OLS-pelaajille sattui peittovirheitä, joista nurmijärveläiset rankaisivat armotta: kaksi vetoa maalille ja kaksi maalia. Ensimmäiseen erään SB Pro onnistui vielä kertaalleen ja vei erän puhtaasti 3-0.

Toinen erä jatkui ensimmäisen kaltaisena, eikä OLS ryhdistäytynyt ennen kuin tilanne oli jo 5-0 ja aikalisä käytetty. OLS sai myllyn pyörimään ja tuloksena vieraiden avausmaali Kristiina Kauppilan lavasta. Pyöritys jatkui mutta lisää maaleja ei saatu aikaiseksi ennen kuin Annukka Häkli onnistui juuri ennen erätaukoa. Kolmannessa erässä Pro kuitenkin kuritti jälleen ja siirtyi lopun alkua muistuttavaan 6-2 johtoon. Lopun alku se olikin, sillä vaikka OLS kavensi vielä tilanteeksi 6-3, ei kolmannen erän yritykset tuottanut enempää lisämaaleja. Vaisu 6 vs. 5 peli päättyi tyhjään maaliin, joka sinetöi loppulukemiksi 7-3.

Sunnuntaiksi edellisen päivän pettymys oli pureskeltu ja joukkue lähti seuraavaan pistejahtiin ja rikkomaan Tapanilan Erä III:n kotitaikaa. Pallollinen peli oli jälleen korkealla tasolla, etenkin ensimmäisessä erässä, jossa pallo liikkui välillä oppikirjamaiseen tapaan olssilaisten lavoissa. Avausmaalin teki kuitenkin Erä, kun peittopeli oli jälleen unohtunut pukukoppiin. Kauaa kotijoukkueen juhlat ei kuitenkaan kestänyt, sillä ensin OLS:n ykköskenttä namutteli pallon maaliin ja hetken perästä oululaisten ylivoima rankaisi Marjut Mäkelän tyyliin ja siirtyi 1-2 johtoon. Hanna-Mari Uimonen teki ennen erän puoliväliä tilanteeksi jo 1-3 iltapäivän ensimmäisellä maalillaan. Erä kuitenkin sai kavennettua juuri ennen erätaukoa, jonne siis siirryttiin 2-3 lukemissa.

Toinen erä sai jo hieman pingiksen piirteitä kun pallo pomppi ilmassa pelaajalta toiselle eikä oikein kukaan hallinnut palloa. Erä onnistui kuitenkin maalinteossa ja tasasi tilanteen jo kahden minuutin jälkeen. Toisen erän hurlumheistä kertoo myös maalivahtien torjunnat, joita Erän veskarille kertyi yksi ja OLS:n Elisa Leinoselle ei yhtään. OLS pääsi jälleen johtoon kun Hanna-Mari Uimonen venytti pallon maaliin eikä keltaiset tämän jälkeen enää johtoasemasta luopunut.

Kolmannessa erässä Annukka Häkli maalasi kahdesti ja Kristiina Kauppilan tiputti jonkinlaisen apinan selästään onnistuessaan läpiajossa. Vaikka OLS korjasikin voiton suhteellisen suurinumeroisesti, ilahduttavinta oli, että peli näytti jo siltä, mitä kevään ratkaisupeleissä vähintään vaaditaan.

OLS:n tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Oulun Luistinseura ry - logo

OLS - 2010-2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



EräViikingeillä kasassa 25 pelaajan rinki

EräViikingeillä kasassa 25 pelaajan rinki

EräViikinkien miesten F-liigajoukkue pitää sisällään 25 pelaajan nimet, kun sopimustilanne julkistetaan torstaina 8.5.2025. Mukana on kolme maalivahtia ja 22 kenttäpelaajaa.

Lue lisää
Samuli Pilloud liittyy Hawksiin

Samuli Pilloud liittyy Hawksiin

21-vuotias rightin puolen maalintekijä saapuu Itä-Helsinkiin vahvan Sveitsin kauden jälkeen, jossa hän iski 𝟮𝟳 𝗼𝘁𝘁𝗲𝗹𝘂𝘀𝘀𝗮 𝘁𝗲𝗵𝗼𝘁 𝟮𝟳+𝟭𝟮=𝟯𝟵 Floorball Fribourgin riveissä (NLB).

Lue lisää
Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

EräViikinkien naisten F-liigajoukkueessa nähdään pelaajaliikennettä, kun pitkään seurassa pelannut Mirva Naava siirtyy perjantain ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille pelaamaan. Samalla EräViikingit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Anni Kettusen kanssa.

Lue lisää
EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset omien kasvattiensa Perttu Järvisen ja Joonatan Lindholmin kanssa.

Lue lisää
EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

Uutena päävalmentajana aloittaa välittömästi Ville Turunen, joka on toiminut aiemmin juniorivalmentajana EräViikingeissä.

Lue lisää
EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien miesten liigajoukkueen runko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta. Uusina kasvoina ryhmään liittyy paluumuuttaja Marko Juselius sekä nuori tähtipelaaja Oliver Sillanpää. Sakari Pulkkinen täydentää maalivahtikolmikon ja lupaavat Daniel ja Benjamin Tenhonen solmivat liigasopimukset.

Lue lisää