Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

ToPon Naisten vuoden viimeinen SM-ottelu

 
ToPon Naisten vuoden viimeinen SM-ottelu

Kauden alussa ToPo lähti SM-sarjaan sarjanousijana ja vaikka naisten keskinäinen ikä ei ole päätä huimaava, se ei ole estänyt menoa ja kovien tavoitteiden asettamista.

ToPo on sarjassa kuudennella sijalla. Naiset ovat voittaneet viisi ottelua ja tappioita on kertynyt kahdeksan. Viimeksi Catzin ja ToPon kohdatessa Lappeenrannassa marraskuun alussa kotijoukkue onnistui kiristämään 64-55 voiton helsinkiläisistä.
Catz on sarjataulukossa neljäntenä päinvastaisilla kahdeksalla voitolla ja viidellä tappiolla.

Catzissa jo muutaman vuoden pelannut Kaisa Valtakari kertoo kaudesta tähän asti.

”Alussa onnistuimme hienosti ja pelejä voitettiin, mutta nyt viime viikkoina useat loukkaantumiset ja talven myötä tulleet flunssat ovat ottaneet veronsa. Kunhan saamme joukkueen terveeksi joka taholta, niin varmasti pääsemme samaan vireeseen mitä kauden alussa nähtiin. ToPon amerikkalaisvahvistus D’Andra Moss ei viimeksi pelannut meitä vastaan loukkaantumisen vuoksi, joten häneenkin pitää varautua tällä kertaa.”

Helsingistä kotoisin olevalle Valtakarille ToPo on ennestään tuttu, sillä nykyinen Catziläinen pelasi juniorivuotensa Torpan Pojissa.

” On jännittävää palata taas Töölön Kisahallille pelaamaan. Tuli vietettyä aika monta tuntia päivässä kisiksellä, joten tuo paljon hyviä muistoja mieleen”, Valtakari kertoo hymyillen.

ToPo on kohdannut Lappeenrannan kissalauman viimeksi vieraiden kentällä ja nyt revanssi sattuu kauden viimeisen ottelun kohdalle.

Päävalmentaja Mikko Kurki kuvailee joukkueen tavoitteita edelleen samoiksi kuin kauden alussa.Tappio ensimmäisestä kohtaamisesta ei vaikuta lauantain mittelöön.

”Viime ottelussa oltiin koko ajan pelissä mukana vaikkei lopputulos ollut, mitä haluttiin. Nyt on täysi miehistö käytössä ja, kuten aina, voittoa lähdetään hakemaan”, Kurki kertoo.

ToPon peli on kehittynyt huomattavasti, mitä pidemmälle kausi on edennyt.
”Viisikon tiivistäminen on toiminut positiivisesti ja ratkaisuvalmius on ollut kiitettävällä tasolla. Sija on tällä hetkellä kuudes, mutta uskon,että joukkueena tulemme olemaan lähellä muita kärkipään joukkueita”, Kurki jatkaa.

Lauantain 18.12. jännittävä taisto ToPo – Catz starttaa kello 15.00 Töölön Kisahallilla.

ToPon tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Torpan Pojat - logo

ToPo - 2010-2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



NBA G-liigassa mestaruuden voittanut Tim Bond Seagullsiin

NBA G-liigassa mestaruuden voittanut Tim Bond Seagullsiin

Seagullsin ensimmäinen ulkomaalaiskiinnitys Korisliiga-kaudelle 2021-2022 on yhdysvaltalainen 1-3 paikkoja pelaava Tim Bond.

Lue lisää
Seagullsin takakenttä vahvistuu: Corban Collins saapuu Helsinkiin

Seagullsin takakenttä vahvistuu: Corban Collins saapuu Helsinkiin

Helsinki Seagulls on kiinnittänyt kokoonpanoonsa neljännen ulkomaalaisvahvistuksen 26-vuotiaan yhdysvaltalaisen Corban Collinsin siirtyessä Seagulls-miehistön vahvuuteen.

Lue lisää
Saksan ProA-liigan parhaaksi pelaajaksi valittu Kendale McCullum Seagullsiin

Saksan ProA-liigan parhaaksi pelaajaksi valittu Kendale McCullum Seagullsiin

Helsinki Seagulls on kiinnittänyt pelintekijän paikalle yhdysvaltalaisen Kendale McCullumin. 24-vuotias Wisconsin-Parksiden ja Lewisin yliopistojen kasvatti ihastutti taidoillaan Saksan kovatasoisessa ProA-liigassa heti ensimmäisenä ammattilaisvuotenaan Paderbornin joukkueessa.

Lue lisää
Kovia näyttöjä antanut Mambi Diawara Seagullsiin

Kovia näyttöjä antanut Mambi Diawara Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen Kanadan Montrealista kotoisin olevan Mambi Diawaran kanssa.

Lue lisää
Seagullsin kova kotimainen runko vahvistuu: Antti Kanervo jatkaa Helsingissä

Seagullsin kova kotimainen runko vahvistuu: Antti Kanervo jatkaa Helsingissä

Helsinki Seagulls on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen 31-vuotiaan Antti Kanervon kanssa.

Lue lisää
Nicolas Meyer ToPoon

Nicolas Meyer ToPoon

Edelliskauden Hongassa pelannut 195 senttinen ranskalainen siirtyy tulevaksi kaudeksi ToPon miesten edustukseen.

Lue lisää