Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tanskalaispakki Stadiin

Tanskalaispakki Stadiin

HIFK ja tanskalaispuolustaja Oliver Larsen ovat tehneet kevääseen 2026 ulottuvan sopimuksen. 26-vuotias Larsen siirtyy Stadiin KalPasta.

– Oliver on ensinnäkin Liiga-tasolla jo kokenut pelaaja, mutta myös kansainvälisellä maajoukkuetasolla, HIFK:n urheilujohtaja Janne Pesonen taustoittaa.

Larsen on kuulunut Tanskan maajoukkueeseen läpi juniori-ikänsä ja sama on jatkunut A-maajoukkueen mukana.

– Hän tuo lisää laatua ja leveyttä meidän puolustuskalustoon. Oliver omaa oikeanlaista pelurinluonnetta, mikä vahvistaa meidän joukkuetta entisestään. Kopissa kilpailu kovenee ja se kehittää meistä jokaista.

– Olemme todella iloisia, että saadaan Oliver mukaan joukkueeseen. Hän on vasta tulossa pelimiehen ikään ja hänellä on varaa kehittyä. Uskomme vahvasti, että me pystymme häntä auttamaan siinä ja kehittämään pelaajaa edelleen eteen päin urallaan.

Oikealta ampuva Larsen pelaa neljättä kauttaan Suomessa. A-juniori-ikäisenä Ruotsiin kehittymään lähtenyt pakki on pelannut SHL:ssa 50 runkosarjaottelua (3+8=11) sekä 113 Allsvenskan-matsia (10+23=33).

Suomeen Larsen saapui kaudeksi 2021-2022 Mikkelin Jukureihin, missä raamikas puolustaja pelasi kolmen kauden aikana 137 runkosarjaottelua (10+58=68).

KalPa kaappasi Larsenin täksi kaudeksi. Kuopiossa mies ehti pelata 33 matsia (2+14=16) ennen siirtoaan HIFK:hon.

– Olen tietysti todella innoissani tästä mahdollisuudesta, Larsen luonnehtii samalla, kun valmistautuu pelipäivän aamujäille.

– Meillä on hieno porukka jätkiä kopissa ja haluan auttaa joukkuetta parhaani mukaan. Meillä on joukkueena korkeat odotukset ja olen fiiliksissä päästessäni mukaan.

Lähde: hifk.fi / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


HIFK - logo

HIFK - 2024-2025 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2024-2025

Ottelut kaudella 2024-2025

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Sebastian Repo kaksivuotisella sopimuksella Stadiin

Sebastian Repo kaksivuotisella sopimuksella Stadiin

Hyökkääjä Sebastian Repo on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen HIFK:n kanssa. 28-vuotias oikealta ampuva Repo saapuu Stadiin Rauman Lukosta, missä raamikas hyökkääjä pelasi edelliset kuusi kautta.

Lue lisää
Jokereiden kauden 2025-2026 joukkueen runko on nyt valmis

Jokereiden kauden 2025-2026 joukkueen runko on nyt valmis

Jokereiden kauden 2025-2026 joukkueen runko on nyt valmis, ja joukossa on niin uusia nimiä kuin jatkajia. Uusina pelaajina ensi kaudella Jokereissa nähdään paluun kotiin tekevät Aleksi Mustonen ja Oskari Manninen, tuore Suomen mestari Aleksi Elorinne,

Lue lisää
Tsekkimaalivahti Jakub Skarek HIFK:n maalille

Tsekkimaalivahti Jakub Skarek HIFK:n maalille

Tsekkimaalivahti Jakub Skarek saapuu vahvistamaan HIFK:n veskariosastoa 1+1-vuotisella diilillä. 25-vuotias Skarek saapuu Stadiin AHL-joukkue Bridgesport Islandersista.

Lue lisää
HIFK:n kauden 2025-2026 valmennustiimi on tässä

HIFK:n kauden 2025-2026 valmennustiimi on tässä

HIFK:n Liiga-joukkueen valmennustiimi aloitti työt joukkueen kanssa maanantaina 5. maaliskuuta.

Lue lisää
Hovinen ja Palmu jatkavat HIFK:ssa

Hovinen ja Palmu jatkavat HIFK:ssa

Maalivahti Niko Hovinen sekä hyökkääjä Petrus Palmu jatkavat HIFK:ssa myös alkavan kauden 2025-2026.

Lue lisää
Olli Jokisesta HIFK:n päävalmentaja – myös toimitusjohtaja vaihtuu

Olli Jokisesta HIFK:n päävalmentaja – myös toimitusjohtaja vaihtuu

Viime kaudella ruotsalaista Timrå IK:ta valmentanut Olli Jokinen on HIFK:n uusi päävalmentaja. Tänään solmittu sopimus on muotoa 2+1 ja koskee alkuvaiheessa vuosia 2025-2027.

Lue lisää