Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Maailmanmestari Koukal Jokereihin

Maailmanmestari Koukal Jokereihin

 

Jokerit on tehnyt kauden 2014-15 kattavan sopimuksen keskushyökkääjä Petr Koukalin, 31, kanssa. Hän on voittanut urallaan muun muassa MM-kultaa Tshekin paidassa.

Koukal on pelannut kaksi viime kautta KHL:ssä Neftehimik Nizhnekamskin joukkueessa. Molemmilla kausilla sentteri oli joukkueensa toiseksi paras pistemies. 2012-13 hän teki 52 runkosarjapelissä tehot 14+22=36 ja päättyneellä kaudella 46 pelissä tehot 9+10=19.

Koukal on kuulunut koko 2010-luvun Tshekin maajoukkueen vakiopelaajiin niin Euro Hockey Tourilla kuin MM-kisoissa. Maailmanmestaruuden Pardubicen kasvatti voitti keväällä 2010 Saksassa ja pronssia 2012 Helsingissä. Kuluneella kaudella hän pelasi yhdessä Euro Hockey Tourin turnauksessa.

Valtaosan urastaan kotimaassaan Pardubicen joukkueessa pelannut Koukal on kolminkertainen Tshekin mestari. Hän toimi vuosina 2009-12 myös joukkueen kapteenina ja voitti viimeisimmän mestaruutensa juuri keväällä 2012 ennen lähtöään KHL:ään. Tuolloin Koukal valittiin Tshekin pääsarjan pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi.

-Koukal on luotettava, hyvin liikkuva ja taitava kahden suunnan sentteri. Hän on kokenut pelaaja, jolla on hyvät johtajaominaisuudet. Lisäksi hän on tehnyt hyvää tulosta KHL:ssä ja voittanut urallaan mestaruuksia, Jokereiden GM Jari Kurri kertoo.

Jokerit on lisäksi tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen hyökkääjä Teemu Turusen, 18, ja 2+1-vuotisen sopimuksen hyökkääjä Frank Gymerin, 17, kanssa. Turunen oli viime kaudella Jokereiden A-nuorten toiseksi paras pistemies tehtyään Nuorten SM-liigassa 48 ottelussa tehot 18+34=52. Gymer pelasi niin A- kuin B-nuorissa ja voitti jälkimmäisten riveissä SM-kultaa. 

-Molemmat nuoret ovat lahjakkaita ja taitavia pelaajia, jotka tähtäävät huipulle. Edessä on paljon töitä, mutta eväät ammattilaissarjoihin nousemiseen ovat olemassa, Kurri sanoo.

Jokereiden tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Jokerit - logo

Jokerit - 2014-2015 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2014-2015

Ottelut kaudella 2014-2015

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Hyökkääjä Joona Luoto lainalle HIFK:hon

Hyökkääjä Joona Luoto lainalle HIFK:hon

NHL-seura Winnipeg Jets lainaa marraskuun loppuun asti hyökkääjä Joona Luodon HIFK:hon. 22- vuotias hyökkääjä pelasi viime kaudella NHL:ssä 16 ottelua. Luoto liittyy joukkueeseen maanantaina.

Lue lisää
HIFK:n Rasmus Heljanko sivussa 10-12 viikkoa

HIFK:n Rasmus Heljanko sivussa 10-12 viikkoa

20-vuotias hyökkääjä loukkaantui keskiviikon IFK-Ilves-matsissa.

Lue lisää
Peter Regin palaa Jokeripaitaan

Peter Regin palaa Jokeripaitaan

Jokerit ja Peter Regin ovat sopineet hyökkääjän paluusta helsinkiläisseuraan loppukauden kattavalla sopimuksella. Tanskalainen on pelannut punakeltaisissa viisi viime kautta, joista neljällä hän toimi joukkueen kapteenina.

Lue lisää
Jokereiden peliä ei pelata tänään, pelaajia karanteeniin

Jokereiden peliä ei pelata tänään, pelaajia karanteeniin

Jokereiden ja Ak Bars Kazanin välinen tämän päivän eli 11.9. ottelu siirretään myöhäisempään ajankohtaan. Helsinkiläisseuran pelaajia on viranomaisten toimesta asetettu karanteeniin edellisessä pelissä tapahtuneen koronavirusaltistumisen vuoksi.

Lue lisää
Emil Bemström lainalle HIFK:hon

Emil Bemström lainalle HIFK:hon

NHL-seura Columbus Blue Jackets lainaa marraskuun loppuun asti hyökkääjä Emil Bemströmin HIFK:hon.

Lue lisää
HIFK sopimukseen Elis Heden kanssa

HIFK sopimukseen Elis Heden kanssa

HIFK on tehnyt 2+1-vuotisen sopimuksen hyökkääjä Elis Heden kanssa. 19-vuotias Hede pelasi viime kaudella USHL-junioriliigassa Chicago Steelin joukkueessa.

Lue lisää