Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Jokereille voitto Slavia Prahasta

 

Jokereille voitto Slavia Prahasta


Jokerit kukisti Slavia Prahan 4-2 European Trophyn pohjoislohkon välienselvittelyssä Eden-hallissa Prahassa torstaina. Helsinkiläisjoukkue teki ensimmäisessä erässä pariin minuuttiin kolme maalia ja karkasi vastustajaltaan. Maalit viimeistelivät Teemu Pulkkinen, Jeremy Dehner, Janne Lahti ja Ben Eaves.

- Vastustajan paikat olivat ensimmäisen 7-8 minuutin aikana. Sen jälkeen pääsimme niskan päälle, Jokerien päävalmentaja Erkka Westerlund totesi.

Ensimmäisen 21 minuutin aikana syntyi viisi maalia, mutta sitten hanat pistettiin kiinni. Slavia tuli kolmannen erän alussa ylivoimalla kahden maalin päähän, kun kapteeni Ossi Väänänen epäonnistui purussaan maalin sivustalla. Kunnollista kiriä Slavia ei kuitenkaan saanut aikaan, sillä Jokerit oli vastustajaansa sen verran edellä.

- Paikat oli tappaa tämä peli jo aikaisemmin. Vähän turhaan pidettiin kaveria mukana tässä kamppailussa, Westerlund totesi.

UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Jokerit - logo

Jokerit - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Henrik Haapala jatkaa Jokereissa

Henrik Haapala jatkaa Jokereissa

Jokerit ja Henrik Haapala ovat sopineet hyökkääjän jatkamisesta helsinkiläisseurassa myös kahdella tulevalla kaudella. Uusi sopimus ulottuu kevääseen 2023.

Lue lisää
O´Neill jatkaa pitkään Jokereissa

O´Neill jatkaa pitkään Jokereissa

Jokerit ja Brian O’Neill ovat sopineet hyökkääjän jatkamisesta seurassa kolmen vuoden jatkosopimuksella, joka ulottuu kevääseen 2024.

Lue lisää
Markus Hännikäinen palaa kotiin

Markus Hännikäinen palaa kotiin

Jokerit ja Markus Hännikäinen ovat sopineet hyökkääjän paluusta helsinkiläisseuraan loppukauden mittaisella sopimuksella. Hännikäinen on jokerikasvatti, joka on pelannut viisi viime kautta Pohjois-Amerikassa.

Lue lisää
Sami Lepistö palaa Jokereihin

Sami Lepistö palaa Jokereihin

Jokerit ja Sami Lepistö ovat sopineet puolustajan paluusta kasvattajaseuraansa loppukauden mittaisella sopimuksella.

Lue lisää
Antti Suomela ja Otto Koivula lainalle HIFK:hon

Antti Suomela ja Otto Koivula lainalle HIFK:hon

HIFK ja NHL-seura San Jose Sharks ovat solmineet lainasopimuksen keskushyökkääjä Antti Suomelasta. 26-vuotiaan espoolaisen pelilupa varmistui aikaisin perjantaiaamuna ja hän on kaukalossa jo perjantai-illan ottelussa Kärppiä vastaan.

Lue lisää
Henrik Borgström vuoden mittaisella sopimuksella HIFK:hon

Henrik Borgström vuoden mittaisella sopimuksella HIFK:hon

HIFK on tehnyt pelikauden 2020-2021 kattavan sopimuksen keskushyökkääjä Henrik Borgströmin kanssa.

Lue lisää