Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

HIFK vei pisteet viime viikon A-nuorten kärkikamppailusta

 
HIFK vei pisteet viime viikon A-nuorten kärkikamppailusta


Pikkuketut kohtasivat perjantaina HIFK:n. Pisteet myös jäivät HIFK:lle ottelun päätyttyä 3-2 numeroihin.

Lukko lähti ensimmäiseen erään tyylillä, joka on tuonut joukkueelle pisteitä aikaisemmista otteluista. Lukko pääsikin kahden maalin johtoon ensimmäisessä erässä. Maalinteon aloitti Roope Elonen Aki Juuselan ja Aki Kangasmäen syötöistä. Kahden maalin johtoon Lukon vei Iiro Junnila Jussi Makkosen ja Aki Kangasmäen syötöistä.

HIFK tuli sisuuntuneena toiseen erään, jossa se luisteli ja taklasi Lukolta jalat alta. Maali kuitenkin saatiin pidettyä puhtaana Patrik Heikkilän pelatessa loistavasti.

Kolmannessa erässä Lukko oli myös altavastaavana ja ottelun kavennus syntyi erän puolivälissä. Ottelu näytti jo siltä, että Lukko pystyisi pitämään johtonsa mutta kaksi minuuttia ennen ottelun loppua HIFK tuli tasoihin Lukon puolustuksen nukahtaessa ja pelin viimeisellä minuutilla HIFK hyökkääjä pääsi yksin Heikkilän eteen eikä tuhlannut tilaisuuttaan.

Lukko ei kahdessa viimeisessä erässä saanut pidettyä kovasti luistelevaa HIFK:ta kontrollissa ja voitto meni siis HIFK:lle. Ottelu tarjosi yleisölleen kuitenkin vauhtia ja dramatiikkaa.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2009-2010 A-juniorit

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Jokereiden puolustukseen vahvistusta - Uula Ruikka liittyy joukkueeseen

Jokereiden puolustukseen vahvistusta - Uula Ruikka liittyy joukkueeseen

Jokerit on tehnyt 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen puolustaja Uula Ruikan kanssa. Sopimus sisältää koeajan, joka kestää 31.10.2025 saakka.

Lue lisää
Sebastian Repo kaksivuotisella sopimuksella Stadiin

Sebastian Repo kaksivuotisella sopimuksella Stadiin

Hyökkääjä Sebastian Repo on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen HIFK:n kanssa. 28-vuotias oikealta ampuva Repo saapuu Stadiin Rauman Lukosta, missä raamikas hyökkääjä pelasi edelliset kuusi kautta.

Lue lisää
Jokereiden kauden 2025-2026 joukkueen runko on nyt valmis

Jokereiden kauden 2025-2026 joukkueen runko on nyt valmis

Jokereiden kauden 2025-2026 joukkueen runko on nyt valmis, ja joukossa on niin uusia nimiä kuin jatkajia. Uusina pelaajina ensi kaudella Jokereissa nähdään paluun kotiin tekevät Aleksi Mustonen ja Oskari Manninen, tuore Suomen mestari Aleksi Elorinne,

Lue lisää
Tsekkimaalivahti Jakub Skarek HIFK:n maalille

Tsekkimaalivahti Jakub Skarek HIFK:n maalille

Tsekkimaalivahti Jakub Skarek saapuu vahvistamaan HIFK:n veskariosastoa 1+1-vuotisella diilillä. 25-vuotias Skarek saapuu Stadiin AHL-joukkue Bridgesport Islandersista.

Lue lisää
HIFK:n kauden 2025-2026 valmennustiimi on tässä

HIFK:n kauden 2025-2026 valmennustiimi on tässä

HIFK:n Liiga-joukkueen valmennustiimi aloitti työt joukkueen kanssa maanantaina 5. maaliskuuta.

Lue lisää
Hovinen ja Palmu jatkavat HIFK:ssa

Hovinen ja Palmu jatkavat HIFK:ssa

Maalivahti Niko Hovinen sekä hyökkääjä Petrus Palmu jatkavat HIFK:ssa myös alkavan kauden 2025-2026.

Lue lisää