Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Markus Hännikäinen palaa kotiin

Markus Hännikäinen palaa kotiin

Jokerit ja Markus Hännikäinen ovat sopineet hyökkääjän paluusta helsinkiläisseuraan loppukauden mittaisella sopimuksella. Hännikäinen on jokerikasvatti, joka on pelannut viisi viime kautta Pohjois-Amerikassa.

-Hännikäinen on Jokereiden oma kasvatti, joka pelaa illasta toiseen kovalla asenteella. Hän on monikäyttöinen joukkue- ja kamppailupelaaja, joka istuu mainiosti joukkueeseemme sekä KHL:n vaatimustasoon, sanoo Jokereiden GM Jari Kurri.

-Olen todella innoissani. Pitkä pätkä on mennyt pelaamatta, joten mikä voisi olla tämän parempaa, että pääsee jälleen pelaamaan, joukkueen mukaan ja vielä omassa koti- ja kasvattajaseurassa. Fiilis on todella hyvä, Hännikäinen toteaa.

Hännikäinen, 27, pelasi viime kaudella AHL:ssä Cleveland Monstersin ja Tucson Roadrunnersin riveissä. Sitä ennen hän esiintyi kaudella 2018-19 kaikkiaan 44 runkosarjapelissä Columbus Blue Jacketsin NHL-joukkueen riveissä. Kauden 2016-17 päätteeksi hän edusti Suomea ensimmäistä kertaa aikuisten arvokisoissa MM-turnauksessa Ranskassa ja Saksassa.

Viiden Pohjois-Amerikassa vietetyn vuoden aikana Hännikäinen pelasi NHL:ssä Blue Jacketsin riveissä yhteensä 91 runkosarjapeliä tehoin 8+7=15. AHL:ssä otteluita tuli vyölle 150 ja pisteitä 36+46=82. Sarjan mestaruutta hän juhli kesällä 2016 Lake Erie Monstersin paidassa. Tuolloin pudotuspeleissä syntyivät 16 ottelussa tehot 3+7=10.

Hännikäinen liittyi mukaan Jokereiden junioritoimintaan kuusivuotiaana vuonna 1999 ja pelasi koko putken läpi aina SM-liigajoukkueeseen asti. Hän debytoi Jokereiden edustusmiehistössä SM-liigassa kaudella 2011-12. Ennen lähtöään Pohjois-Amerikkaan hyökkääjä edusti vuoden verran JYPiä.

Hännikäinen pelaa Jokereissa numerolla 33.

Jokereiden tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Jokerit - logo

Jokerit - 2020-2021 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2020-2021

Ottelut kaudella 2020-2021

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Hyökkääjä Henri Nikkanen Jokereihin kaksivuotisella sopimuksella

Hyökkääjä Henri Nikkanen Jokereihin kaksivuotisella sopimuksella

Jokereiden hyökkäys vahvistuu Henri Nikkasella, joka saapuu Helsinkiin kaksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Olle Eriksson Ek Jokereiden maalille yksivuotisella sopimuksella

Olle Eriksson Ek Jokereiden maalille yksivuotisella sopimuksella

Jokereiden maalivahtiosasto täydentyy 26-vuotiaalla Olle Eriksson Ekillä. Maalivahdin sopimus on 1-vuotinen.

Lue lisää
Valtteri Pulli Jokereiden puolustukseen 2-vuotisella sopimuksella

Valtteri Pulli Jokereiden puolustukseen 2-vuotisella sopimuksella

Jokerit ja puolustaja Valtteri Pulli ovat tehneet 2-vuotisen pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Eetu Liukas HIFK:n riveihin

Eetu Liukas HIFK:n riveihin

HIFK ja hyökkääjä Eetu Liukas ovat tehneet kaksivuotisen sopimuksen. 23-vuotias Liukas pelaa Stadissa kevääseen 2028 saakka.

Lue lisää
Jokereiden hyökkäys vahvistuu Patrik Virralla

Jokereiden hyökkäys vahvistuu Patrik Virralla

Hyökkääjä Patrik Virta tulee vahvistamaan Jokereiden Liiga-joukkueen hyökkäystä. Sopimus on 2-vuotinen.

Lue lisää
Kasper Puutio HIFK:n riveihin

Kasper Puutio HIFK:n riveihin

HIFK ja puolustaja Kasper Puutio ovat solmineet kaksivuotisen sopimuksen. 23-vuotias oikealta laukova pakki pelaa Stadissa kevääseen 2028 saakka.

Lue lisää