Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

HIFK avaa tiukalla kahden pelin rypistyksellä

 

HIFK avaa tiukalla kahden pelin rypistyksellä


HIFK:n European Trophy –urakka alkaa tiukalla tahdilla, kun ensin perjantai-iltana vastaan asettuu Adler Mannheim ja jo lauantaina päivällä toinen saksalaisryhmä ERC Ingolstadt. Vastustajia HIFK-leirissä ei ole enemmälti etukäteen mietitty.

- Hirveästi en ole ehtinyt tuleviin vastustajiin vielä tutustua, sillä tässä on ollut muutama muukin asia mielessä. Divisioona on kuitenkin erittäin kova ja meillä on edessä iso haaste. Mielenkiintoisia pelejä on varmasti tulossa, päävalmentaja Pasi Sormunen sanoo.

- Saamme näistä peleistä hyvää kosketuspintaa eurooppalaiseen jääkiekkoon seurapelien osalta. Näemme, miten siellä pelataan ja missä itse menemme tällä hetkellä.

Kesällä hiukan pikakomennuksella HIFK:n peräsimeen tarttunut Sormunen katsoo rauhallisesti kohti tulevia haasteita.

- Homma on lähtenyt hyvin käyntiin. Tässä on aika rauhallinen olo ja olemme siinä arjessa kiinni niin kuin muutkin joukkueet. Meillä on hyvä joukkue kasassa – paljon nuoria, mutta myös useampi kokenut pelaaja.

European Trophyn merkitys on Sormusen mukaan kahtalainen. Se on valmistautumista kauteen, mutta myös menestyksen hakemista.

- Kaikilla on ollut sama aika valmistautua, ja perjantaina pitää sitten olla valmis. En epäile yhtään, ettemmekö olisi. Jokainen joukkue lähtee näissä peleissä varmasti myös kehittämään sitä omaa peliänsä. Valmiina kuitenkin olemme ja voittoa haemme heti perjantaina.

UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


HIFK - logo

HIFK - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kokenut jenkkipakki Ben Blood Jokereiden takalinjoille loppukauden sopimuksella

Kokenut jenkkipakki Ben Blood Jokereiden takalinjoille loppukauden sopimuksella

Jokerit ja kokenut yhdysvaltaispuolustaja Ben Blood ovat solmineet loppukauden kattavan pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Mestiksen pistepörssin kärkisijoilla kärkkyvä Oliver Suni loppukaudeksi Jokereihin

Mestiksen pistepörssin kärkisijoilla kärkkyvä Oliver Suni loppukaudeksi Jokereihin

Oliver Suni saapuu vahvistamaan Jokereita loppukauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
Jonas Engström ei jatka Jokereissa

Jonas Engström ei jatka Jokereissa

Jokerit ja hyökkääjä Jonas Engström ovat purkaneet pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Hyökkääjä Julius Janhonen lainalle HIFK:hon

Hyökkääjä Julius Janhonen lainalle HIFK:hon

HIFK lainaa loppuviikoksi hyökkääjä Julius Janhosen Mestis-seura Hermeksestä.

Lue lisää
Tanskalaispakki Stadiin

Tanskalaispakki Stadiin

HIFK ja tanskalaispuolustaja Oliver Larsen ovat tehneet kevääseen 2026 ulottuvan sopimuksen. 26-vuotias Larsen siirtyy Stadiin KalPasta.

Lue lisää
Jonas Engström liittyy Jokereihin - Kokenut hyökkääjä tuo joukkueeseen johtajuutta

Jonas Engström liittyy Jokereihin - Kokenut hyökkääjä tuo joukkueeseen johtajuutta

Jokereiden hyökkäysosasto saa kokeneen vahvistuksen, kun ruotsalaishyökkääjä Jonas Engström liittyy joukkueeseen 1+1-vuotisella sopimuksella.

Lue lisää