Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Zenith tulee Poriin itsenäisyyspäivänä

 

Zenith tulee Poriin itsenäisyyspäivänä


Sarjakakkonen helsinkiläinen Zenith tulee Porin vierailulle tiistaina. Kotijoukkue MuSa on kotiotteluputkessa, sillä tämä on jo kolmas peräkkäinen ottelu kotiyleisön edessä. Kaksi edellistä ovat päättynyt MuSan voittoon. Edellinen voitto oli makea, koska sarjakärki ESC kärsi kauden ensimmäisen tappionsa Porissa. Vain kaksi tappiota kauden aikana kärsinyt Zenith saa siis kovassa iskussa olevan MuSan vastaansa. Viime kaudella joukkueet kohtasivat Porissa, jolloin  päädyttiin 2 - 2 pistejakoon. Kokoonpanoon tulee muutoksia, sillä  viime ottelussa loukkaantunut Tommi Järvinen kärsii vieläkin alaraajavammasta eikä pelaa vielä tällä viikolla. Toni Rajamäen pelikunto selvinnee pelipäivänä. Tonikin kärsii alaraajavammasta, joka tuli viime perjantaina MuSa2:sen pelissä. Muutoin kaikki on kunnossa. 

Laita MuSa-fanituotetta yllesi ja pääset ilmaiseksi sisään. Muutoin lippu maksaa 5 tai 3 euroa. Kausikortilla myös ilmaiseksi.

Seuraa heitä:
MuSa:
Niko Saarinen
Joni Kuusisto

Zenith:
Mikko Merikari
Jussi Kuusela

MuSa - Zenith klo 13.00 Porin Urheilutalossa.

MuSan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Musan Salama - logo

MuSa - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Johannes Axerud palaa HIFK:n riveihin

Johannes Axerud palaa HIFK:n riveihin

HIFK on kiinnittänyt joukkueeseensa aiemmin julkaistujen sopimusten lisäksi uusia pelaajia, joista ensimmäisenä julkaistaan paluumuuttaja Johannes Axerudin sopimus.

Lue lisää