Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SSV:lle myös Nokialta tuomisina täysi pistepotti

 

SSV:lle myös Nokialta tuomisina täysi pistepotti


SSV:n peliputki päättyi Nokialla vierasvoittoon lukemin 3-6. Nokia esitti varsin pirteitä otteita ja peli olisi voinut kääntyä miten päin vain.

Nokia sai otteluun salama-alun, kun 47 sekunnin jälkeen pallo oli ensimmäistä kertaa David Rytychin takana Henri Johanssonin toimesta. Ensimmäisen erän puolivälissä SSV pääsi johtoon, kun Mikael Järvi ja Petri Halonen osuivat toppien väliin. Erätauolle mentiin kuitenkin tasatilanteessa, kun Sami Nyman tasoitti pelin 2-2:een siirretyn rangaistuksen aikana.

Toisen erän alku oli jälleen Nokian, kun Petri Widgren vei isännät taas johtoon. SSV ei kuitenkaan antanut periksi vaan kiilasi tasoihin ja johtoon Juho Järvisen ja Henri Lehtosen osumilla. Kolmannessa erässä SSV teki vielä kaksi maalia ja vei ottelun lukemin 3-6. Tekijöinä kolmannessa erässä kunnostautuivat Henri Lehtonen illan toisellaan ja Harri Forsten. Molemmat joukkueet saivat istua jäähyllä yhteensä neljä minuuttia, mutta ylivoimat eivät onnistuneet näitä tilanteita hyödyntämään.

SSV:n jalka kulki vielä hyvin. Väsymys näkyi lähinnä heikkoina syöttöinä. Kaikki syötöt eivät napsahtaneet nätisti kaverin lapaan, vaikka myös hienoja poikittaissyöttöjäkin kyllä nähtiin. Nokia löysi välillä sellaisia juoksu- ja syöttölinjoja, joihin SSV:n oli hyvin vaikea vastata. Nokian maalilla Matti Tuomiranta oli tasaisen hyvä. Tuomiranta onnistui muun muassa niin hyvin, että sai estettyä Antti Matikaisen läpiajonkin. Muuten Matikainen esitti erittäin pirteää peliä, vain se viimeinen palkinto jäi puuttumaan. SSV:n maalilla Rytych oli myös mies paikallaan varsinkin ottelun loppupuolella, kun torjuntoja alkoi kertyä kunnolla. Maalivahtien suorituksista kertoo myös se, että molemmat palkittiin Veikkauspörssi pisteillä, Tuomirannalle hopeaa ja Rytychille pronssia. Kultaa vei kaksi maalia viimeistellyt Henri Lehtonen.

Petri Halosen kommentit: ”Peli ratkesi meidän hyvään kolmanteen erään. Yleisesti pallonhallinta oli meillä, ja saatiin enemmän paikkoja kuin kaveri. Nokialta tuli paljon vastahyökkäyksiä koko ajan. Vastustaja oli hyvä, ja ne vastaiskut olivat tosissaan teräviä. Oman kentän peli oli tänään pitkästä aikaa tosi hyvää ja saatiin paljon onnistumisia ja paikkoja, joista olisi voinut tehdä enemmänkin maaleja. Myös puolustukseen olen tyytyväinen. Hahmoiksi nostaisin Henkan (Lehtonen), joka oli tänään tosi hyvä. Myös Taavetti (Rytych) oli tänään perusvarma.”

Liigassa seuraa nyt pieni hengähdys- ja treenaustauko, kun ensi viikonlopun maaotteluiden takia liiga jää pienelle tauolle. SSV:n osalta ottelut jatkuvat taas 12.11. ottelulla TPS:ää vastaan.

SSV:n tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandyseura Viikingit ry - logo

SSV - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

Mirva Naava siirtyy ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille - Anni Kettunen sopimukseen

EräViikinkien naisten F-liigajoukkueessa nähdään pelaajaliikennettä, kun pitkään seurassa pelannut Mirva Naava siirtyy perjantain ÅIF-ottelun jälkeen loppukaudeksi ulkomaille pelaamaan. Samalla EräViikingit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen Anni Kettusen kanssa.

Lue lisää
EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit jatkosopimukseen kahden oman kasvattinsa kanssa

EräViikingit on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset omien kasvattiensa Perttu Järvisen ja Joonatan Lindholmin kanssa.

Lue lisää
EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

EräViikingit on irtisanonut päävalmentaja Markus Huhtimon sopimuksen

Uutena päävalmentajana aloittaa välittömästi Ville Turunen, joka on toiminut aiemmin juniorivalmentajana EräViikingeissä.

Lue lisää
EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien liigajoukkueella 29 sopimuspelaajaa

EräViikinkien miesten liigajoukkueen runko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta. Uusina kasvoina ryhmään liittyy paluumuuttaja Marko Juselius sekä nuori tähtipelaaja Oliver Sillanpää. Sakari Pulkkinen täydentää maalivahtikolmikon ja lupaavat Daniel ja Benjamin Tenhonen solmivat liigasopimukset.

Lue lisää
Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Kivinen ja Syrjälä takaisin M-Teamiin

Saksan Bundesliigan pistepörssin voittaja Juho Kivinen ja kymmenenneksi sijoittunut tutkaparinsa Max Syrjälä palaavat M-Teamin edustusjoukkueeseen.

Lue lisää
Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä

Hyökkääjä Perttu Puska ei jatka EräViikingeissä. Puskan pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää